Lastenkirjoja Kirjamessuilta

Pikkutyyppi nukkui toissa yönä 12 tuntia. 12! Tänä aamuna herätys tulikin sitten klo 6.40. Ei siinä mitään, koska oikeastihan kello olisi ollut 7.40 ellei kelloja olisi yöllä käännetty taaksepäin, mutta toivotaan, että talviaikaan siirtyminen ei vaikuta pahasti pikkutyypin unirytmeihin.

kirja_1

Mies lähti seitsemältä nostamaan venettä talviteloille. Minä yritin vielä saada pikkutyyppin nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Olimme siis aamupalalla jo puoli kahdeksalta. Tuntia normaalia aikaisemmin. Koska päivä alkoi siinä vaiheessa tuntua aika pitkältä, pakkasin eväslaukun, puin pikkutyypille vaatteet päälle ja rattailimme 9-ratikkaan. Ja suuntasimme kohti Kirjamessuja.

kirja_2

Minun salainen haaveeni on olla kirjailija, mutta tänäänkin taas mietin, katsellessani sitä kirjojen määrää, että ehkä tuo haave ei ole ihan kaikkein realistisin. Toisaalta, ei kirjoja varmaan niin paljon olisi, jos niitä ei luettaisia.

Tänään keskityin enimmäkseen katselemaan lastenkirjoja. Pikkutyypin syntymän jälkeen, ja vähän ennenkin, olen tykännyt hankkia visuaalisesti kauniita lastenkirjoja. Sellaisia, joita ei välttämättä anna leikkeihin mukaan vaan joita luetaan yhdessä vaikka iltasatuna. Tiedä sitten, onko tuossa mitään järkeä, pitää kirjoja ns. koriste-esineinä. Voihan olla, että pikkutyyppi ei tykkää ollenkaan lukea kirjoja. Toisaalta, silloin on kyllä omena pudonnut aika kauas puusta.

kirja_3

Mukaan tarttui kolme Mäkelä-kustannuksen kaunista satukirjaa. Minulle ennestään tuntematon kustantaja, jonka sivuilla näyttää olevan enemmänkin samantyyppisiä kuvakirjoja. Kariston Iloinen orkesteri -äänikirja oli heräteostos, näytin sitä pikkutyypille ja tietysti sormet alkoivat heti painella nappeja. En sitten voinut enää ottaa kirjaa toiselta pois ja se lähti myös mukaan.

kirja_5

kirja_4

Messukeskus on uusinut tilojaan tämän vuoden aikana, ja esimerkiksi uusi ravintola-alue on aivan eri maailma kuin ennen. Söimme pikkutyypin kanssa lihapullapastaa, mikä ei kyllä ollut kovin kummoista, mutta parempi vaihtoehto se oli kuin pitsa. Siis pikkutyypille. Ajattelin, että nyt tulee viimeistään uni, mutta ei. Joten piipahdimme vielä Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilla maistelemassa vähän teetä, leipää ja Skyriä. Skyr on ilmeisesti uudistanut pakkauksensa, vaikka nettisivuilla on ainakin vielä vanhan näköiset purkit. Makukin oli minusta parempi kuin vuosi sitten, kun ensimmäisen kerran Skyriin tutustuin. Luultavasti vain harhaa; ehkä uudet kauniimmat pakkaukset tekivät maustakin paremman.

kirja_6

Olimme kotona yhden maissa. Ratikassa pikkutyyppi jo hieman nuokkui, mutta kotiin päästyämme ei väsymyksestä ollut tietoakaan. Jotta unirytmi ei kellon siirron takia olisi mennyt ihan sekaisin, oli pikkutyyppi kuitenkin laitettava nukkumaan. Ja kyllä se uni sitten maistuikin, 2,5 tunnin edestä.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: