Varoitus: Nyt on sitten pitkä postaus. Varmaan kadun painaessani Publish-nappia, mutta saahan tämän sitten deletoitua, jos siltä tuntuu.
Olen viime aikoina kokenut olevani huono kaikessa mitä teen ja olen yrittänyt keksiä, mistä nämä tunteet oikein johtuvat. Kun oikein asiaa tarkastelee, tajuaa, että ehkä niitä asioita on vain yksi, mutta kun kyseessä on asia, joka vie elämästä aika ison ajan, ja josta haluaisi isomman jutun, tuntuu, että on sitten kaikessa muussakin huono.
Tunnen olevani huono bloggaamisessa. Seuraan Bloglovinissa 66 blogia, mutta minulla on vain 1 seuraaja. YKSI! Suuri kiitos tälle yhdelle seuraajalle! No okei, analytiikan mukaan blogissa kyllä käy enemmän porukkaa. Ja eihän kaikkien lukijoiden tarvitse olla seuraajia.
Mutta mikä blogissani on vikana, kun kommenttiboksi ei täyty? Johtuuko se siitä, että esimerkiksi toiset bloggaajat eivät lue muiden blogeja – näin on moni bloggaaja nimittäin sanonut – eikä siksi myöskään kommentoi. Taidan olla tässä siis erilainen, koska minä kyllä todellakin luen muiden blogeja. Mutta entä sitten ne muut ihmiset, joilla ei ole omaa blogia. Missä te olette?
Olen päätynyt seuraavaan: Ääniala on mielestäni visuaalinen blogi, ja kuvat ovat laadukkaita. Mutta koska blogissani ei ole
a) kuvia kodistamme
b) kuvia minusta
c) kuvia pikkutyypistä
d) mielipiteitä jakavia kirjoituksia
e) selvää yhtä aihealuetta
ei blogini vain ole tarpeeksi mielenkiintoinen.
Käyn taistelua itseni kanssa siitä, että alanko kuvata kotiamme tai pikkutyypin uusia asuja blogiin. Jos tekisin näin, lukijoita varmasti tulisi lisää. Ehkä myös joitakin yhteistyötarjouksia, koska luulisi, että hyvät kuvat tuotteista saisivat myös yritykset kiinnostumaan yhteistyöstä.
Mutta… mikä on yksityisyyden hinta? Tätä mieheni kysyi yhtenä päivänä, kun kerroin hänelle näistä ajatuksista. Joudunko maksamaan lukijoiden määrässä sen takia, että haluan pitää elämäni bloggaamisesta huolimatta yksityisenä. En halua näyttää makuuhuonetta, jossa nukumme yömme tai kylpyhuonetta, jossa käymme päivittäin suihkussa. Ketä kiinnostaa? No, aika monia, koska ne blogit, jotka kyseisistä asioista kertovat, ahmivat myös suurimmat kävijämäärät.
En myöskään haluaisi näyttää blogissani pikkutyypin kuvia, koska hän ei pysty vielä itse sanomaan, haluaako hän kuviaan internettiin, josta niitä ei enää koskaan saa pois. Asia on aivan eri sitten, kun hän pystyy itse päättämään asiasta. Toki olen näyttänyt ja tulen näyttämään jatkossakin joitakin kuvia pikkutyypistä, mutta mietin joka kerta, teenkö tämän vain siksi, että saisin kenties yhden lukijan lisää. Mikä on aivan älyttömän väärä ajatusmaailma!
Ääniala alkoi aikoinaan, silloin seitsemän vuotta sitten, kun blogimaailma oli vielä aivan uutta, päiväkirjamaisena muistojen säilytyspaikkana. Sitä se on edelleen. Muistojen aarreaitta minulle, jotta tällaisella huonomuistisella olisi mahdollisuus palata vuosien päästä ajassa taaksepäin ja muistella, mitä elämässä on tapahtunut. Ehkä ongelma onkin siinä.
Mutta toki haluaisin, että joku olisi kiinnostunut kirjoituksistani ja kuvistani. Aika paradoksaalista, eikö? Haluan pitää yksityisyyden, mutta silti haluan, että minulla olisi paljon lukijoita.
Sinä siinä ruudun edessä, kiitos että luet blogiani!
Kuka olet? Kerro, miksi luet blogeja? Mikä niissä kiinnostaa? Mikä on se asia, joka saa sinut palaamaan kerta kerran jälkeen johonkin tiettyyn blogiin? Mitkä ovat sinun suosikkiblogisi ja miksi? Ja linkitä myös oma blogisi mukaan.
Päivittäistä blogilukulistaani läpikäydessä luin Alman kirjoituksen omista erityisosaamisista ja se sattui niin hyvään saumaan, että minun oli pakko miettiä omia erityisosaamisiani, jotta en ihan vaipuisi maan rakoon.
Mutta tietenkin ensin mietin, että miten osaamisen taso määritellään? Kun jotakin osaa mielestään hyvin, voiko se jonkun mielestä olla vain keskinkertaista osaamista? Ja sitten totesin, että mitä ihmeen väliä sillä on, jos joku ajattelee eri tavalla.
Viisi mainitsemisen arvoista erityisosaamistani, omasta mielestäni:
1. Olen musikaalinen. Minulla on neljän oktaavin ääniala. Olen korkea sopraano, mutta pystyn laulamaan myös matalia ääniä. Minulla on kaunis lauluääni, vaikka minusta ei oopperalaulajaa tullutkaan.
2. Omaan erittäin hyvän organisointitaidon ja olen pikkutarkka. Ehkä siksi tykkään työstäni, jossa saan piirrellä käyttöliittymiä ja miettiä käytettävyyttä. Olen myös positiivisella tavalla työnarkomaani.
3. Olen hyvä järjestyksen ylläpitämisessä ja siisteydessä. Mies välillä vitsailee, että meillä on kaupungin siistein koti. No, sitä voi kai pitää sekä huonona että hyvänä asiana, minä pidän sitä vahvuutena.
4. Olen hyvä tekemään joulukortteja. Ja konserttijulisteita. Pidän itseäni visuaalisena ihmisenä, vaikka en graafikko olekaan.
5. Olen hyvä äiti. Toisinaan toki harmittaa, kun omaa aikaa ei ole omasta mielestäni tarpeeksi, mutta se rakkauden, halauksien ja nenäpusujen määrä, jota pikkutyyppi saa, ei voi olla kuin hyvästä.
Olen monessa muussakin asiassa hyvä. En paras, mutta en huonoinkaan. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että kaikki ihmiset ovat hyviä jossakin. Aion siis jatkossakin pitää blogiani, luki sitä joku tai ei. Blogi on kuitenkin niin iso osa elämääni, että en varmaan osaisi elää ilman sitä.
Mitkä ovat sinun viisi erityisosaamistasi/vahvuuttasi?
P.S. Jos jaksoit lukea tänne asti, nyt sinulla on mahdollisuus äänestää Indiedaysin blogiäänestyksessä Äänialaa yhdeksi inspiroivimmaksi blogiksi. Ääniala löytyy Lifestyle-listalta, ä:stä johtuen listan hänniltä. Äänestäjien kesken arvotaan 5 kpl kahden hengen lippupakettia Inspiration Blog Awards-juhlaan 16.11.
Kiitän ja lähden tekemään voltteja telinevoimistelutunnille.
Ääniala 
Moikka, tykkäsin kirjotuksestasi ja itse olen blogin kirjoittaja ja pienin määrin voin samaistua tähän(ajoittain) :)
En valitettavasti tiedä taustojasi, sillä blogisi on minulle uusi tuttavuus, mutta sen verran voin sanoa, että minä olen blogin kirjoittaja ja itse kyllä luen blogeja PALJON. Itse mietin usein, että miksi kirjoitan blogia ja kysymys onkin vaikea.
Seuraan blogeja jotka ovat kuva runsaita ja aitoja. Arvostan blogeissa kauneutta, iloa ja arkea. Yksyityiselämän saa(ja monin tavoin täytyykin)pitää salassa. Se on aivan oikein. En lue blogeja siksi, että janoaisin toisten ihmisten elämän salaisuuksia. Selailin blogiasi, ja tosiaan kuvasi ovat upeita. Ne ovat tarkkoja ja laadukkaita, juuri kuten sanoitkin.
Blogisuosio on aina ollut minulle suurta hämmenystä ja en ymmärrä siitä vieläkään mitään :)
Jään seurailemaan juttujasi.
Terveisin, Aino-Kaisa
Hei Aino-Kaisa, kiva, kun jätit kommentin :) Itsekään en oikein keksi täydellistä syytä, miksi blogia pidän. Kai se liittyy jotenkin siihen, että haluaa laittaa asioita muistiin. Mutta toisaalta niin voisi tehdä ilman blogiakin, joten kai sitä jonkinlainen pieni ”haluan kertoa elämästäni muillekin” -ajatus taustalla on.
Teillä on ihanan kaunis koti. Vaikka en omaa kotiani niin esittelekään, kauniista kodeista saa aina valtavasti inspiraatiota.
-outi
Moi!
Ihan loisto blogi :) Äärimmäisen hienoja kuvia ja mielenkiintoisia juttuja.
Mari!!! Mahtavaa, että joku oikeasti tuttukin lukee juttujani. Ja sitten tullaan siihen, että apua, toi oikeasti tuntee mut ja se lukee mun juttujani :)
:)
Oi, olipa hyvä, rehellinen kirjoitus. Tunnistan tuolta niitä omiakin ajatuksiani, joita nyt yritän tähän jotenkin ymmärrettävään muotoon kirjoittaa (muutaman päivän tauko blogimaailmasta enkä osaa enää kommentoida). Minä luen jokaisen postauksesi ja olen hirvittävän kateellinen sinun kuvillesi, haha! No, hyvällä tavalla. Sinulla on yksi kauneimmista blogeista joihin olen koskaan törmännyt ja ihastelen täällä usein ympärilleni. Kommenttia en jätä juuri koskaan, ne pari hassua olen jättänyt koska tuntuisi tyhmältä toistaa itseään ja kommentoida se ”upeita kuvia” koska sitä ne ovat. Aina.
Olet tosin oikeassa. Ihmisiä kiinnostaa toisten kodit, kurkistus toisen elämään, sielunmaailmaan. Mitä dramaattisempaa, sen parempaa. Sosiaalipornoa kenties? Minulla pohdinta/mielipidetekstit aina sinkoavat kävijämäärät taivaisiin, mutta kuvapostaukset, ne liipalaapa postaukset, joista tosin itse pidän kovasti, eivät sitten oikeastaan kamalasti kiinnostakaan ;) Minä kävin yhdessä vaiheessa pienen taiston siitä että haluanko näyttää tyttärieni kasvot, mutta palasin aina samaan lopputulokseen, sinäkin sen tuohon hienosti muotoilit ”En myöskään haluaisi näyttää blogissani pikkutyypin kuvia, koska hän ei pysty vielä itse sanomaan, haluaako hän kuviaan internettiin, josta niitä ei enää koskaan saa pois”. Lisäksi mieheni ei koskaan kasvokuviin suostuisi, joten se sinetöi tämän asian :)
Minä olen vahvasti visuaalinen, mutta siihen pohdintaan taipuvainen ihminen, joten pidän blogeista joissa on kauniit kuvat ja kiinnostavat tekstit :) Inspiraatiota haen monista paikoista (mm. täältä). Huomaan skippaavani usein kaupalliset postaukset, vaikka kaupallisia blogejakin luen. En tiedä miksi. Ehkä välillä tuntuu että ne ovat loppujen lopuksi aika samanlaisia samojen lastenvaatemerkkien ja muiden tuotteiden ympärillä pyöriviä. Tuntuu että kun on lukenut yhden, on lukenut kaikki :) Ovat ne silti tietynlaista mukavaa viihdettä.
Oli mukava lukea ajatuksiani. Olet ollut sellainen kaunis, mutta hieman vieras blogi minulle, ei tosin pahalla sanottuna, ehkä jopa tosi hyvällä! Nykyään sitä omaa elämää valotellaan välillä turhankin tarkasti, tulee melkein stalkkeri olo (paraskin sanomaan..) ;).
Ja upeita kuvia! ;)
Moi Ada!
Kiitos kateellisuudestasi :) Jos siitä nyt voi olla kiitollinen :)
Minäkin luen kaikki sinun postauksesi. Ja hassua, että kaipaan kommentteja, mutta en sitten itsekään kovin useasti kommentoi :)
Pidän sinun blogistasi sen takia, että sekin sisältää sekalaisia asioita kuten oma blogini. Jotenkin sellainen blogi on mielenkiintoisempi kuin johonkin yhteen asiaan keskittyvä. On toki kiva lukea mm. lastenvaateuutuuksista, mutta kuten sanoit, kun on lukenut yhden, tuntuu että muut blogit vain toistavat samaa. Heh, tai sitten olen vain kateellinen, kun jotkut saavat ilmaisia vaatteita :)
Täällä blogimaailmassa on välillä kyllä vähän stalkkeriolo, myönnetään :)
Minä ainakin luen joka päivä blogiasi ja sitä toistakin:)
:)
Moi taasen! Olen itse asiassa miettinyt ihan samaa, eli miksi et saa kovinkaan paljon kommentteja. Sen jälkeen kun löysin blogisi, se on ollut jokailtaisen vierailuni kohde. Juuri tänään lounaalla puhuimme ystäväni kanssa siitä, miksi tykästyy tiettyihin blogeihin, ja totesimme että on oltava jotain sellaista, mihin voi ainakin osittain samaistua. Sinussa samastuin heti ensimmäiseksi siihen, että olet konseptisuunnittelija; no, minä olen UI designer :) Olet musikaalinen; kuoro ja laulaminen ovat itsellenikin tärkeitä. Sinulla on ihania kissoja; olen armoton kissafani. Kuvasi ovat aina upeita; haluaisin itsekin kehittyä valokuvaajana. Noista blogilistoista ja bloglovingeista en osaa sanoa mitään, sillä en niitä itse käytä, vaan löydän uudet blogit joko sattumalta googlesta tai jonkun bloggaajan linkkaamana. Suosikkiblogejani ovat Secret Wardrobe ja Xenia’s Day, joissa molemmissa kirjoittajat raottavat persoonaansa aika paljonkin. Ehkä tässä sinun blogissasi sitä kaivattaisiin enemmän? Minusta ainakin olisi hauska kuulla lisää noista edellä mainitsemistani samastumiskohteista :) Ymmärrän toki täysin, että jokin raja on oltava, mutta lienee melko vaikeaa tietää, mihin se olisi hyvä vetää. Jos itselläni olisi blogi, kirjoittelisin varmaan sordiinolla, mutta kirjoittaisin silti itsestäni ja mielipiteistäni, ja siitä mitä teen ja ajattelen. Toivottavasti sinulla riittää vielä intoa bloggaamiseen, vaikkei tähänkään postaukseen nyt vielä niin montaa vastausta tullut!
Oho, meillähän on paljon samoja mielenkiinnon kohteita :) Itsekin olen ollut UI Designer, tai oikeastaan vieläkin teen osittain niitä hommia.
Kyllä se kommentoimattomuus johtuu varmaan suurimmaksi osaksi tosiaan siitä, etten kerro itsestäni kovinkaan paljoa. Ehkä tässä pitää ruveta hieman avaamaan salaisuuksien verhoa. Taidan aloittaa kuitenkin jotenkin tooosi pienesti :)
Kiva, että jaksat vierailla täällä!
Uutena bloggaajana tuttujen ihmisten blogit tietysti kiinnostavat, mutta voisin kuvitella seurailevani Äänialaa muutenkin. Samantapainen elämäntilanne, lapsi, kissat, musiikki ja tietysti ne valtavan ihanat kuvat.
Mun mielestä täällä on aika paljonkin pikkutyypin kuvia, mutta se on tietysti suhteellista jos vertaa vaikka joihinkin mutsiblogeihin. Ehkä se vain näyttäytyy mulle niin, koska itse olen tehnyt päinvastaisen valinnan. Sisustuskuvia katselisin milloin vain lisää, jos haluaisit kotiasi täällä esitellä, mutta ymmärrän erittäin hyvin jos et halua :)
Itse mietin parhaillani, että blogia pitäisi kirjoittaa myös hakukoneet mielessä, jotta löytäisi lukijoita Googlen kautta. Ja olen myös huomannut, että vasta nyt kun itse bloggaan, olen alkanut kommentoida toisten blogeja – toki myös lukijoidenhaalimismielessä, mutta ehkä nyt on enemmän sellainen olo että on osa skeneä kun on oma profiili. Tai jotain. Kommentointi on aina kynnys, ja mulla kynnys julkaista netissä jotain, vaikka vain yksittäinen kommenttikin, on selvästi oman blogin myötä laskenut.
Omiin suosikkiblogeihini kuuluu ainakin Project Mama, koska sen ajatukset nyt vaan on jotenkin niin osuvia. Se blogi on myös aika laaja-aiheinen ja kertoo muistakin kuin henkkoht aiheista, vaikkakin henkilökohtaisella otteella. Toinen suosikki on Tirsat. Mulla on jotenkin omassa päässäni kaverillinen suhde sen kirjoittajaan, vaikka en tunne koko ihmistä. Jotenkin sen ajatuskulku menee usein samoilla poluilla kuin omani. Ja sisustusblogeja tykkään seurata, se on vähän sama kuin haaveilisi sisustuslehden äärellä. Tykkään tirkistellä toisten koteja :)
(Linkitän vielä omani näkyville siltä varalta, että joku kiinnostuu tulemaan visiitille: ajatusviivalla.blogspot.com – tänks!)
Toisten koteja on kyllä ihan kiva tirkistellä, vaikka itse ei niin helposti muita päästäkään tirkistelykierrokselle. Vaikka kyllä mullakin nää periaatteet on pikkuhiljaa vähän löystyneet; alunperin päätin, että pikkutyypin kuvia ei tule blogiin ollenkaan, mutta kyllähän niitä täällä nykyään on. Sekin, että jättää jonkun tosi ison elämään kuuluvan asian pois kokonaan, tuntuu vähän hassulta.
Joskus mietin itsekin, kun kommentoin jotakin, että teinkö tämän kommentin vain sen takia, että joku tulisi omaan blogiini katsomaan. Yleensä kyllä pyrin kommentoimaan ihan sen takia, että on jotain kommentoitavaa.
Oman blogin saa aina linkittää, linkitys on parasta :)
Mulla ei ole mitään järkevää kommentoitavaa, mutta yksi lukija täällä hei. :)
No hei! Kiva kun kommentoit edes tuon verran :)
Tilasitko oikeasti Christian Louboutinin kengät?! Muista sitten kuvata ja blogata ne :)
Oon lukenut jo pitkään, ja tykkään lukea juttujasi. Tykkään kuvista ja kertomuksista, mutta harvoin kommentoin, kun en yleensäkään kommentoi mihinkään blogiin mitään. En oikein osaa :) Ehkä sitten, jos olisi jotain kärkeviä mielipiteitä asioista, joista mullakin on mielipiteitä, voisin yhtyä tai haastaa…? Mutta oon tottunut siihen, että tää on kokoelma sun kuulumisia, ei niinkään politiikkaa tmv. mihin tulisi ehkä helpommin tartuttua.
Seuraan sun blogia myös siksi, että oot kiva ja nähdään ihan liian harvoin. Onneksi nyt on noita yhteisiä musajuttuja, niin nähdään enemmän :) Ehkä mä en siksikään kommentoi, kun tiedän että voin jutella sun kanssa ihan livenäkin?
Mä ymmärrän sun yksityisyydenkaipuun tosi hyvin. Pidä pääsi sen suhteen, mikä on sopiva määrä. Oon tässä ittekin miettinyt, että kuinka paljon haluan ittestäni julkista eläintä ja googleriistaa oppilaille. Toistaiseksi vielä tiukalla linjalla, mut mistäs noista myöhemmistä aivoituksista tietää :)
Kiva hei, että kommentoit. Kyllä mä vähän epäilinkin, että sä luet tätä. Mä luen myös sun juttujasi, mutta kun sinne ei voi kommentoida…
Tästä blogista ei kyllä tosiaan pahemmin politiikkaa löydy, ei oikein toi politikointi kiinnosta. Joskus toki tekisi mieli avautua erinäisistä asioista, mutta jätän kuitenkin sitten avautumatta. Erinäisistä syistä :)
On kyllä kiva, että meillä on nyt toi yhteinen maanantaisessio. On mukavaa, että voi jonkun kanssa jutella musajutuista :)