Perjantaiaamuna poistuimme Viking Mariellasta viettääksemme kuusi tuntia Tukholmassa. Eihän kuudessa tunnissa kerkiä paljoakaan näkemään ja tekemään, mutta kyllä siinä ajassa taas muistaa kuinka kiva paikka Tukholma on.
Suuntasimme kohti Södermalmia ja sen kivoja pikku katuja. Monet liikkeet olivat vielä puoli yhdentoista aikaan kiinni, mutta säästyipähän rahat, kun oli mahdollisuus vain ikkunashoppailulle. Vaikka muutaman liikkeen ohi kävellessäni olisin kyllä halunnut astua kauppaan sisään, niin kivoilta ne näyttivät.
Götgatanin Vanhan kaupungin puoleisessa päässä on rivi kauniita ja tyylikkäitä shoppailupaikkoja. Jopa H&M näyttää tyylikkäältä ja laadukkaalta liikkeeltä. DesignTorget on aina pakollinen vierailukohde, siellä on kaikkea kivaa pientä, kuten nämä Littlephantin soivat pehmoeläimet. Kani soittaa kuulemma ”Moon riveriä” ja Pikkufantti ”Over the rainbowta”.
Södermalmilta kävelimme Vanhan kaupungin idyllisille kujille. Vaikka idyllisyys on kyllä aika kaukana kymmenistä turistikrääsäkaupoista, joten ne kannattaa ohittaa nopeasti.
Kuninkaanlinna oli edelleen samalla vanhalla paikallaan.
Lounaaksi söimme erinomaisen hyvän ”half baked” -pitsan. Minä luulin nimen tulevan siitä, että rukolaa ja ilmakuivattua kinkkua ei paisteta vaan ne heitetään pitsan päälle, mutta pöytään tulikin tuollainen puolikas taiteltu pitsa.
Ruotsalaisten täytyy rakastaa kahvia, koska Tukholmasta löytyi valtavan kokoinen Nespresso-myymälä, jonka sisustuksessa oli lasia, kiiltävää metallia, nahkaa ja puuta. Yksi seinä oli täynnä kahvikapseleita, joita paikalliset jonottivat ostamaan. Liikkeestä löytyi myös uutuuttaan kiilteleviä kahvikoneita ja liuta oheistuotteita. Täytyy sanoa, että vaikka en kahvia juokaan, niin tuo myymälä oli kyllä näkemisen arvoinen.
Kävelyreittimme kulki Drottninggatanin ja Sergelin torin kautta Hamngatanille, jossa piipahdimme Polarn O. Pyretin myymälässä. Sirkusta sielläkin oli hyllyt väärällään. Biblioteksgatanin kalliit ja kauniit liikkeet sivuutimme kävelemällä reippaasti ohi, koska sade pääsi yllättämään meidät. No okei, piipahdin minä COSin liikkeessä, mutta en kuitenkaan ostanut mitään. Ennen laivalle lähtöä istahdimme vielä Norrmalmstorgetin Vau De Ville -kahvilassa.
Laivalla varasimme saunaosastolta yksityissaunan, mikä ei ole muuten sen kalliimpaa kuin jos ostaisi neljä normaalia sisäänpääsyä. Saunaosasto ei nyt mikään kummoinen ole, mutta kyllä muutama minuutti porealtaassa ihan kivalta tuntui. Pikkutyyppikin istui poreiden keskellä nauraen.
Saunan jälkeen söimme taas buffet’ssa ja minä vedin toisen kerran jälkiruokaöverit. Ja se valkoviinihana on myös aika vaarallinen. Ehkä siksi totesin tax-free -ostosten ja pallomeriseikkailujen jälkeen, että taitaa tämä äiti sukeltaa peiton alle ja katsoa iPadilta jakson Hellcatseja. Vitsit mikä luuseri :)
Lauantaiaamuna koti jo häämötti, kun oikein laivan kannelta katsoi kohti horisonttia. Oli kyllä kiva reissu, vaikka en laivan diskoon asti päässytkään. Me satuimme onneksi laivalle viimeisellä syyslomaviikolla, joten edes humalaiset juhlijat eivät matkaamme häirinneet.
Pikkutyypin kanssa on niin helppo matkustaa, että seuraavaksi voisi harkita vähän pidempää reissua. Ainoa hieman hankala asia oli nukahtaminen, ilmeisesti oma sänky on kuitenkin se turvallisin paikka nukahtaa.