Kikhernepihvit

Tässäpä ”perinteinen” lauantaiaamun ruokaohje. Tässä ohjeessa kikherneet likoavat ensin kahdeksan tuntia ja sitten niitä vielä keitetään tunti, joten nyt on jo kiire kauppaan. Tämän voi luultavasti tehdä ihan valmiistakin kikherneistä, mutta näin tulee varmasti hyvää.

kikherne_2

Ohje on Helsingin Sanomien sivuilta, ja me olemme tehneet pihvejä tällä ohjeella jo ties kuinka kauan. Synnytyksen jälkeen tosin oli melkein vuoden tauko, koska jos söin näitä, pikkutyyppi sai hirveät mahavaivat. Ja yöt olivat järkkyjä. Onneksi opin parista kerrasta.

kikherne_3

Kikherneet ovat edullista ja hyvää ruokaa. En ole mikään kasvisruoan puolestapuhuja, syön ihan mielelläni lihaa, mutta näitä voisin kyllä syödä vaikka joka viikko. Ohjeesta sen verran, että meillä ei ole monitoimikonetta, joten en tiedä minkälaisia pihveistä pitäisi oikeasta tulla. Me olemme survonneet herneet joka kerta käsin, tai no sillä survontavälineellä (mikähän sen nimi nyt on), ja hyvää on silti tullut. Kokeilimme kerran laittaa aineet blenderiin, mutta eihän se suostunut suurinpiirtein edes käynnistymään, sen verran kuivaa massaa tästä tulee. Joten älä kokeile kotona blenderillä :)

kikherne_1

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: