Kello on 23.09 ja istun Porin Cumuluksen sängyllä tietokone sylissä, lasi kuohuvaa viereisellä pöydällä. Pikkutyyppi nukahti vihdoin hotellin vieraaseen pinnasänkyyn. Otin kyllä kotoa mukaan oman peiton ja pöllön, jotta uni tulisi paremmin. Mies yrittää pysyä näennäisesti hereillä, mutta aina välillä huomaan, että uni on tullut. Puhelin kädessä.
Ajoimme Poriin kovassa lumipyryssä. Koko muu kuoro matkusti bussilla, kymmenen minuutin etumatkalla. Me tulimme omalla autolla, koska kuorokiertueen aikataulu on torstai-illan osalta sellainen, että pikkutyypin ottaminen (lue:nukuttaminen) bussiin kello 22 keikan jälkeen olisi voinut vaatia aivan liian rautaisia hermoja niin äidiltä kuin kanssamatkustajilta. Omassa autossa nukuttaa kuitenkin paremmin kuin bussissa, jossa on niin paljon mielenkiintoista katseltavaa.
Illan orkesteriharjoituksissa Promenadisalissa Pori Sinfoniettan ja sopraano Barbara Hendricksin kanssa oli jotain outoa. Siinä se maailmankuulu tähti seisoo edessämme silmälaseissaan, ja vielä 65-vuotiaanakin ääni on aivan käsittämättömän upea. Outoa, niin tavallista. Sinfoniaorkesterin kanssa on hienoa laulaa; ne kaikki soittimet, jotka saavat yhdessä aikaan jotain niin kaunista. Vaikka vähän kyllä joutuukin laulamaan normaalia kovempaa, jotta ääni kuuluu orkesterin soiton yli.
Tästä joulukonserttikiertueesta tulee varmasti aivan mieletön, sillä kaikki konsertit ovat ilmeisesti loppuunmyytyjä. Täysille konserttisaleille kun on aina mukavampi laulaa. Huomenna, ennen illan konserttia Keski-Porin kirkossa, on hieman aikaa tutustua Poriin, ja luvassa on myös yhden blogitutun tapaaminen.
Ääniala 