Kolme joulukonserttia on nyt onnellisesti, ja menestyksekkäästi, ohi. Oli valtavan hienoa laulaa kolmessa eri paikassa sama ohjelmisto, ja kaiken lisäksi kaikki konsertit olivat loppuunmyytyjä. Ja Barbara Hendricks, no, hän nyt oli upea. Mukava, jalat maassa -tyyppi, jolla ei ollut yhtään diivan elkeitä.
Kolmen ja puolen päivän kiertueen jälkeen on hieman väsynyt olo. Kolmen tunnin lumisadeajo Poriin, kaksi hotelliyötä siellä, parin tunnin ajo Turkuun ja konsertin jälkeinen keskiyön ajo kotiin Helsinkiin vaatii hieman veronsa. Puhumattakaan jokaisen päivän orkesteriharjoituksista ja parin tunnin intensiivisistä konserteista. Ja näiden välillä tietysti piti viihdyttää pikkutyyppiä. Eikä toki pidä unohtaa eilisen konsertin jälkeistä karonkkaa. Sanoinko jo, että on hieman väsynyt olo.
Ensimmäinen konsertti oli tosiaan kauniissa Keski-Porin kirkossa, jossa joulutunnelmaa lisäsivät entisestään valtavat kirkkoon tuodut joulukuuset. En tiedä johtuiko kauniista kirkosta vai siitä, että konsertti oli kiertueen ensimmäinen, mutta Porin konsertti oli omasta mielestäni paras konsertti. Kuoro soi kauniisti ja porilainen yleisö oli ihanan lämminhenkinen.
Porissa oli jokseenkin hieman ankea sää enkä muutenkaan kerennyt kaupunkia suuremmin nähdä, mutta hotellin ja kirkon välinen alue tuli aika tutuksi. Keskiviikkoaamuna treffasin Hullaannu ja hurmaannu -blogin Johannan, jonka tapasin Indiedaysin blogijuhlissa. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja saada hetkeksi vähän muuta ajateltavaa. Istuimme kivassa kahvilassa ja pikkutyyppi konttasi kahvilassa olevia rappusia edestakaisin. Johanna yllätti minut myös pienellä joululahjalla, suunnittelemillaan korteilla. Kiitos vielä Johanna!