Töihin ja päiväkotiin

Sanonpa vaan sen, että nyt väsyttää. En tietenkään aloittanut sitä ”mennään ajoissa nukkumaan, niin sitten rytmi on kunnossa, kun pitää mennä töihin” -harjoittelua tarpeeksi ajoissa vaan valvoin eilenkin yli puolen yön. Ja aamulla olikin sitten se ensimmäinen työpäiväaamu – edellisestähän on, öö, vuosi ja kuusi kuukautta. Herätyskello oli soittamassa, taisin torkuttaa viisi kertaa. No, pakkohan sitä oli ylös nousta. Teevesi kiehumaan, pikkutyyppiä hellästi herättämään (argh, toinen olisi nukkunut vielä varmaan vaikka kuinka kauan) ja meikit naamaan. Onneksi töihin ei tarvitse pukea jakkua tai korkokenkiä, joten vaatetuksen saralla ei ollut mitään suurta shokkia. Shokki taisi tulla siinä vaiheessa, kun pääsin heti ensimmäisenä päivänä neljän tunnin workshoppiin kuuntelemaan juttuja, jotka on aika hyvin kerennyt unohtamaan kotona ollessa.

Pikkutyyppi on viihtynyt päiväkodissa hyvin. On kuulemma niin hymyilevä ja iloinen poika. Syö hyvin ja nukahtaa kymmenessä minuutissa päiväunille. Heräilee kuulemma kuitenkin välillä ja istuu sängyssä tuijottaen ympärilleen. Varmaan vähän ihmettelee, että missä on. Mutta nukahtaa heti uudelleen, kun tarhatäti ottaa kädestä kiinni. Ollapa kärpäsenä katossa.

Olin tiistaina päiväkodissa päiväunille menoon asti. Katselin kuinka pikkutyyppi leikki leluilla, söi hienosti makaronia ja jauhelihakastiketta, ja jopa punakaalisalaattia. Hapankorppukin meni alas tuosta vain. Ainoastaan nokkamukin kanssa oli vähän hankaluuksia, pikkutyyppi kun on tottunut juomaan pillipullosta. Mutta eiköhän sekin opita aika pian. Kova jano on kuitenkin kumpanakin päivänä kotiin tullessa ollut, ilmeisesti se oma vesipullo ei ole koko aikaa käden ulottuvilla.

Tänään otin pikkutyypin vastaan kuraisissa sadevaatteissa. Mietin ennen päiväkodin aloitusta, että mitenköhän reagoin, kun kurainen ja märkä pikkutyyppi haluaa syliin. No, tänään sain siihen vastauksen. Reagoin halaamalla ja sanomalla, että äidillä oli ikävä. Vaatteet saa pestyä, haleja ei voi olla koskaan liikaa.

Onko tämä nyt sitten sitä ”ruuhkavuosiaikaa”? Kerkesin olemaan pikkutyypin kanssa kotona 2,5 tuntia ennen kuin mies tuli kotiin ja minä lähdin telinevoimisteluun. En olisi jaksanut lähteä, mutta hyvä, että menin, koska treenin jälkeen oli hyvä olo. Telinevoimistelun lisäksi minulla on maanantainen kuoroharjoitus, jonka takia aika pikkutyypin kanssa on vielä lyhyempi kuin keskiviikkoisin. Haluan kuitenkin pitää näistä harrastuksista kiinni, koska ne saavat minut hyvälle tuulelle. Yritän sitten muina päivinä antaa itsestäni enemmän. Ainakin tänään sain pidettyä lupauksen, että en avaa tietokonetta, kun tulemme päiväkodista kotiin.

Mutta en kyllä tiedä jaksanko tätäkään. Että sitten yhdeksältä, kun olen ensin herännyt ihan liian aikaisin, ollut kahdeksan tuntia töissä ja rehkinyt kaksi tuntia treeneissä, avaan tietokoneen ja alan päivittämään blogia. Minäkin vähän ihmettelen, niin kuin A ihmetteli viimeisimmässä kirjoituksessaan, että miten töissä käyvillä äideillä on aikaa pitää aktiivista blogia kaiken muun elämän lisäksi. No, ehkä vastaus on tässä. Blogia kirjoitetaan silmät ristissä klo 23, kun pitäisi jo olla unten mailla.

Syön vielä jääkaappikylmän mandariinin ja sitten painun pehkuihin. Hyvää yötä.