Viime viikonlopun vietin Kokoushotelli Siikarannassa kuoroleirillä. Tai pitäisikö sanoa syömäleirillä. Ruokaa oli tarjolla parin tunnin välein; lounasta, kahvia, päivällistä, iltapalaa, aamiaista, lounasta, kahvia. Ruokailun välissä sitten aina vähän harjoittelimme tulevan Dreams and Nightmares – konsertin ohjelmistoa. (Olen muuten erityisen ylpeä konsertin julisteesta, ihan itse tein.)
No, mutta siis Siikaranta. Meille sattui hieman kurjat sadekelit, vaikka laskiaissunnuntaina pieni lumisade saikin maan valkoiseksi. Mutta kesällä ja syksyllä Siikaranta on varmasti ihan mielettömän hieno paikka, varsinkin kun Nuuksion metsät alkavat aivan nurkan takaa. Itse hotelli nyt ei mikään luksusmesta ollut, sellainen hieman koulumainen rakennus, mutta leiripaikkana juuri sopiva.
Sunnuntaiaamuna ennen harjoitusten alkua tein pienen happihyppelyn kameran kanssa, ja täytyy sanoa, että kyllä se metsä edelleen nimeäni huutaa. Olen siis asunut lapsuuteni pienessä kylässä aivan metsän reunalla, ja metsässä tuli leikittyä paljon. En tiedä, ehkä se on se hiljaisuus. Tai se vihreys; kuuset, männyt, sammaloituneet kannot. Vaikka olenkin erinomaisen kaupunkilaistunut, välillä ajattelen, että olisipa tosi siistiä lähteä vaikka patikkaretkelle. Ja jos nyt en sinne Kilpisjärvelle pääse, niin Nuuksioon sitten.
Ääniala 