Hold on to the good

Käsin viimeistelty kaunis nahka. Loppuun asti mietitty palvelukokemus. Ne tulivat mieleen, kun sain tilaukseni Hard Graftista. Tutustuin Hard Graftiin viime keskiviikkona yhdessä työhöön liittyvässä asiassa ja ihastuin. Tilasin, ja kaksi päivää myöhemmin sain kokea ilahduttavan kokemuksen avatessani kahta pakettia.

hardgraft_11

hardgraft_6

En yleensä osta mitään näin kallista. Tai no mikä nyt on kallista, mutta voisin kuvitella, että 100 euroa iPhonen suojakuoresta ei ole sieltä halvimmasta päästä. Toisaalta, Hard Graftin kuolattavan kauniit nahkalaukut maksavat noin 600 euroa, mikä ei varmaan ole mikään kovin iso summa nahkaisesta tuotteesta. Sitä paitsi silloin tällöin, ehkä kerran viidessä vuodessa, on hyvä hieman hemmotella itseään.

Hard Graft käyttää tuotteissaan kasviparkittua nahkaa, joka vanha nahan käsittelymenetelmä. Se tekee nahasta erityisesti pehmeän ja kiiltävän sekä naarmuja kestävän. Naarmut saa nimittäin hinkattua pois veden avulla, mikä on aika mahtavaa, koska naarmuja ei oikein voi estää syntymästä. Lisäksi tuotteissa käytetään 100 %:sta villahuopaa. Tuotteet ovat käsintehtyjä ja ne valmistetaan Italiassa.

Hieman mietin tilausta tehdessäni, että onko tuotteet suunnattu enemmmänkin miehille, mutta eipä se kai ole mikään este tilaukselle.

hardgraft_10

Tuotteet saapuivat DHL:llä suoraan kotiovelle (tai no minun tapauksessani toimistolle). DHL:n muovipussista paljastui kaksi mustaa paperikirjekuorta, joiden päällä oli kaunis Hard Graftin sinetti. Tässä vaiheessa olin ihan että vau, onpa jo pelkästään pakkauksen visuaalinen puoli mietitty loppuun asti. Siisteintä oli ehkä vetäistä tuosta punaisesta narusta ja rikkoa sinetti.

hardgraft_1

hardgraft_7

Kirjekuoresta paljastui seuraava vau-efekti. Kangaspussi, joka oli kevyesti suljettu pahvilapulla, joka jatkaa yrityksen brändin linjaa. Tuo puna-valko nauha on heidän ”nimikirjoituksensa” ja se löytyy niin pakkauksesta kuin itse tuotteesta.

hardgraft_2

hardgraft_4

Ensimmäisestä kangaspussista vedin esiin pehmeän iPhonelle mitoitetun taitetun ”lompakon”, jossa on tilaa luottokortille ja käteiselle. Eli nyt ei tarvitse enää lähteä lounaalle puhelin ja rahapussi taskuun tungettuna vaan voin ottaa mukaani pelkän puhelimen uudessa hienossa nahkakuoressaan.

hardgraft_5

Toinen pussi sisälsi tietokoneen suojakuoren, jossa pääosassa on kaunis villahuopa. Macbookkini sujahti sinne täydellisesti. Tietokoneen suojakuoria on muutamia erilaisia ja sieltä löytyy omansa niin tavalliselle kuin retinanäyttöiselle koneelle.

hardgraft_9

hardgraft_10

Kaunista, niin kaunista. Ehkä olen tulossa vanhaksi, kun ihastun johonkin nahkaiseen näin palavasti :) Mutta jotenkin nämä vain ovat niin… kauniita.

Ja täytyy sanoa, että enpä ole pitkiin aikoihin törmännyt vastaavaan palvelukokemukseen ja näin palvelusuunnittelijana arvostan nykyään hyvää palvelun kokonaiskokemusta aika suuresti. Mutta jos täytyy jotain huonoa sanoa niin se voisi olla tuoksu, joka tuotteissa on näin ”tuoreena”. Nahka on ilmeisesti käsitelty jollakin nahanhoitoaineella, joka on aika pistävä. Haju kyllä katoaa viikossa, mutta ensireaktio oli yök. Odotin ihanaa nahan tuoksua ja sainkin vastaani pistävän hajun.

No, paha haju ei ole kuitenkaan poistanut tunnetta, että kerrankin olen tehnyt hieman kalliimman ostoksen, jota ei tarvitse katua. Sitä paitsi nyt haju tosiaan on alkanut hälvetä ja alta on tullut esiin pehmeä nahan tuoksu. Näille tuotteille voisin painaa aika monta kertaa tykkään-nappia :)

hardgraft_12

2 kommenttia

  1. Upea! Todella kaunis. Hyvästä tuotteesta pitää maksaa ja hyvästä palvelusta pitää maksaa. Kun nämä saa yhdistettyä niin tuo elämys on kyllä rahan arvoinen. Oliko tilaus yhtä hyvä kokemus?

    1. Oikeastaan koko prosessi oli täydellinen esimerkki hyvästä palvelukokemuksesta, alkaen sivuston visuaalisesta ilmeestä. Tilaus oli helppo ja sujuva. Ja tähän voisi kyllä lisätä vielä DHL:n tuoman hyvän palvelukokemuksen väliin, heiltä kun aina soitetaan, kun tuotetta yritetään toimittaa.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: