Talvilomalle keskellä kevättä

levi_13

Helsingissä on kevät, mutta mepä päätimme, että ei ole vielä kevään aika. Ja lähdimme perinteiselle Lapin reissulle Leville. Minä olisin kyllä voinut mennä jonnekin lämpimäänkin, mutta eipä sitä kai voi perinnettä katkaista. Ja miehelle laskettelu on niin tärkeää, että eipä häntä olisi rannalle aurinkoa ottamaan saanutkaan.

Eilen vuokrasimme pikkutyypille monot ja sukset. Vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen pikkutyyppi sai koon 24 monot ja miniminisukset. Tarkoituksena oli kokeilla, miten homma lähtisi kulkemaan. Puolen tunnin kokeilun jälkeen kyllä ymmärrän, miksi laskettelun aloitusta suositellaan vasta noin kolmevuotiaalle, vaikka lapset kehittyvätkin eri tahtiin. Liukuminen (suksilla eteenpäin) oli niin uusi kokemus, että se ei selvästikään ollut kovin miellyttävää. Monoja pidettiin jalassa puolisen tuntia, mutta sitten tuli ahdistus. No, onneksi pulkkamäki kiinnosti ja sai hymynkin huulille. Jatkamme kokeilua myöhemmin.

levi_1

levi_2

levi_5

levi_3

levi_6

levi_7

Huono äiti oli myös unohtanut aurinkolasit, joten silmät sitten vähän vuosivat vettä.

levi_8

Levin Lastenmaassa oli lasku- ja pulkkamahdollisuuksien lisäksi taukotupa, jossa isät paistoivat makkaraa ja lapset joivat pillimehua. Pikkutyypistä makkaranpaistotuli oli mielenkiintoinen.

levi_11

levi_12

levi_9

levi_10

Satutuvassakin vierailtiin; kaksikerroksisen pikkumökin yläkerta oli tietysti se kivoin. Tai no ne rappuset.

levi_15

levi_14

Jos mökissä on välillä vähän liian kylmä tai kuuma, tiedämme kuka sen on saanut aikaiseksi :)

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: