Pikkutyyppi on saanut kyllä nauttia Lapin riemuista. On käyty kokeilemassa suksia, laskettu pulkalla, päästy ahkion kyytiin, saunottu oikein urakalla, leikitty kylpylän lastenaltaassa, syöty kaikkea hyvää ja katsottu Musarullaa varmaan 50 kertaa, muiden kyllästymiseen asti. Äiti on ollut tooosi tärkeä, niin tärkeä, että viimekin yönä herättiin varmaan 30 kertaa kyselemään äitiä.
Mies on käynyt laskettelemassa joka päivä. Minä laskin kolmena päivänä muutaman tunnin. Luisteluhiihdon mies on löytänyt viimeisen kahden vuoden aikana ja on käynyt hiihtämässsä Helsingin laduillakin monta kertaa. Keskiviikkona vuokrasin sukset ja lähdimme koko porukka hiihtämään, ajatuksena mukava retki johonkin kotaan makkaraa paistamaan. Vuokrasimme myös yhden hengen ahkion, jossa pikkutyyppi pääsi kokemaan vauhdin hurman. Mies veti ahkiota ja pikkutyyppi hihkui innosta. On muuten mainio tapa päästä koko perhe hiihtoretkelle, vaikka ahkio kyllä vaatiikin hieman voimia.
Itse olen hiihtänyt viimeksi varmaan parikymmentä vuotta sitten, mutta siihen nähden pärjäsin yllättävän hyvin. En kaatunut, en tasaisella enkä alamäissä. Vaikka miehen vauhti oli kova, pysyin suht hyvin perässä. Jotenkin kummasti emme vaan osanneet katsoa reittiä oikein ja teimmekin sitten yllättäen sellaisen kuuden kilometrin ylimääräisen lenkin. Kun pääsimme kotaan makkaran paistoon, olo oli ihan hyvä. Sellainen, että on vähän urheillut enemmän kuin yleensä. Siinä sitten paistoimme makkaraa ja katselimme kun pikkutyyppi ihmetteli tulta. Mies sanoi, että hiihdetään varmaan samaa reittiä takaisin, kun alkumatkakin meni niin hyvin. Siinä vaiheessa olin vähän, että jos kuitenkin menisimme lyhyempää reittiä.
No, emme menneet ja ensimmäisen kilometrin jälkeen olin niin puhki, että huhhuh. Taisi maitohapot potkaista lihakset niin jumiin, että jossakin vaiheessa matkaa ajattelin, että en pääse mökille asti. Hengitin ja puuskutin, pysähdyin kesken hiihdon. Kerran otin sukset jalasta ja kannoin ne mäkeä ylös. Mies oli vuokrannut minulle luistelusukset, joten niissä ei ollut edes yhtään pitoa perinteiseen tyyliin. Mikä ei varmaan olisi kyllä yhtään auttanut siihen, että olin jo valmiiksi ihan poikki.
Ja mies vaan veti ahkiossa nukkuvaa pikkutyyppiä niin helpon näköisesti. Kun pääsimme mökille, 15 kilometrin hiihtolenkin jälkeen, olin totaalisen poikki. Kävin saunassa ja sanoin, että nyt äiti nukkuu. Loppupäivä meni jonkinlaisessa euforisessa ”olen tehnyt kaikkeni” -tilassa. Minä kun luulin omaavani suht hyvä kunnon. Se on kai sitten eri asia kuin hyvä hiihtokunto.
En tiedä johtuiko kovasta urheilusta vai jostain muusta, mutta nyt olen flunssassa. Istun kylpylän kahvilassa ja katselen, kun muut leikkivät vedellä. Juna lähtee viideltä kohti kotia ja voin vain kuvitella, minkälainen yö on edessä, kun koko ajan vaan yskittää, nenä on tukossa ja juna kolisee. Toivottavasti siellä etelässä on jo kevät :)
Ääniala 