Pikkutyyppi on nyt kolmatta päivää kuumeessa. Puolitoista vuotta meni ilman korvatulehduksia, kuumeilua ja mahatauteja. Ja nyt, heti kun päiväkoti alkoi, tuntuu että pikkutyyppi on ihan jatkuvasti kipeä. Ja siinä samalla sitten tietysti minä. Pikkutyypin 39,4 tuntuu omasta mielestäni jo aika kovalta kuumeelta (itselleni kun ei koskaan nouse kuume) ja vähän on kyllä sellainen meininkikin. Nukutaan aika paljon, ei oikein syödä kunnolla ja leikkiminenkin päättyy yleensä kellahdukseen lattialle. Ja mikä kaikken kummallisinta, pikkutyyppi pyytää ihan itse päästä nukkumaan. Sitä kun ei tavallisesti todellakaan tapahdu.
Aamuisin näyttää aina paremmalta ja siksi olen uskaltautunut ulos kauppaan, ja tänä aamuna työpaikan lasten vappuriehaan (ei siis toki riehuttu mitenkään). Mutta se on ollut virhe, koska kuume on aina noussut uudestaan iltapäivällä. Joten meiltä taitaa tänä vuonna jäädä välistä Ullanlinnan vappupiknik.
Itsellänihän oli kova flunssa viimeksi kolmisen viikkoa sitten, ja eilen meinasi alkaa oikein kunnolla vit…aa, kun yhtäkkiä kaikkiin lihaksiin alkoi sattua, nieleskeleminen raastoi kurkkua ja tuli aivan järkyttävä kylmänhorkka. Että ei kai taas. Siinä sitten tärisin peiton alla, sinkkitabletti suussa, ja toivoin, että joku henkimaailman herra poistaisi alkavan flunssan. Yö oli kummallinen. Oli kuuma, kylmä, kuuma, kylmä. Nenä tukossa ja kummallisia unia. No, aamulla oli parempi olo. Ehkä se oli se sinkkitabletti. Tai se henkimaailman herra.
Kuumepäivinä on kovasti katsottu Mimiä ja Kukua sekä Musarullaata YleAreenasta ja piirrettyjä junavideoita Youtubesta. Että se siitä ”minun lapseni ei kyllä käytä tuntikaupalla iPadia”. Piirustuskuvat ovat parin viikon takaisia. Värikynät ja niiden järjestäminen tosin kiinnostavat enemmän kuin itse piirtäminen.
Ääniala 