Osaamme kumartaa

Alkaa meno olla varsin nopeaa pikkutyypin laulutunnilla. Ei oikein malttaisi porukka pysyä paikoillaan. Kevään viimeisellä tunnilla mm. laskettiin liukumäkeä (oktaaviliu’utus), pompittiin pallon päällä ja laulettiin (rytmiharjoituksia), heiluteltiin huiveja ja soudettiin mummolaan (lauluharjoittelua) sekä puhallettiin saippuakuplia (puhallusharjoituksia).

Pikkutyyppi ei ihan vielä malta seistä paikoillaan ja laulaa eikä puhaltaminenkaan aivan täydellisesti onnistu, mutta yksi hieno edistysaskel on otettu. Nimittäin nyt osataan kumartaa. Ja hienosti osataankin. Vielä kuukausi sitten kumartaminen tapahtui istualteen, mutta nyt seistään paikoillaan ja kumarretaan. Ja tietysti asiaan kuuluvasti annetaan itselle isot ablodit kumarruksen jälkeen.

laulutunti_2

laulutunti_4

laulutunti_3

On ihanaa seurata pikkutyypin riemua ja iloa laulutunnilla. Olen tehnyt kevään nelipäiväistä työpäivää, koska laulutunti on ollut maanantaiaamuisin. Syksyllä olisi tarkoitus palata viisipäiväiseen, riippuen nyt sitten ihan siitä, että järjestyykö laulutunti iltapäivään. Toivotaan, koska kovasti haluaisin jatkossakin suzukitunnilla pikkutyypin kanssa käydä.

laulutunti_5

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: