Helatorstaina olin oopperaprokkiksen harjoituksissa. Onneksi sää oli mikä oli. Illalla mies lähti kuitenkin purjehtimaan (he harjoittelevat kisoja varten) ja minä totesin, että en jaksa istua neljän seinän sisällä. Istahdimme pikkutyypin kanssa kyytiin ja ajoimme kaikki Hoskille (HSK). Mies meni purjehtimaan ja me kävimme pikkutyypin kanssa syömässä Blue Peterissä lätyt. Tai no minä ne taisin syödä, jostain syystä pikkutyypille ei sitten kelvannutkaan. Lättyjen jälkeen kävimme vähän katselemassa veneitä ja törmäsimme myös muutamaan vesilätäkköön. Ja siitäkös se ilo alkoi. Housut märkinä lähdimme ajamaan kohti kotia, ja pikkutyyppi sammui kesken matkaa. Siinä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellot soida. Tai oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun lätyt eivät kelvanneet.
Kotiin päästyämme huomasin pikkutyypin olevan kuuma. Kuumetta 38,9. Jahas, eli korvatulehdus ei ollutkaan poistunut. Johan tässä kahdet antibiootit onkin vedetty. Kiva, kiva.
Perjantaina jouduinkin sitten olemaan pois töistä ja kävimme lääkärissä. Korvat olivat kuulemma ihan puhtaat eli antibiootit olivat sittenkin tepsineet. Ilmeisesti kyseessä oli vain jokin flunssavirus. (Kuume kesti pari päivää.)
Onneksi nyt alkoi taas lämmin ja auringonpaiste. Ihanaa.