Jösses kun tämä aika menee siivillä. Osasyynä on kyllä myöskin se, että kamera on koko ajan täynnä kuvia, joita pitäisi muokata ja kun kuvien muokkaamiseen menee yleensä 2-5 tuntia, on sellaisen ajan löytäminen välillä vähän vaikeaa. Siksi tämäkin juttu tulee vasta pari viikkoa itse tapahtuman jälkeen. No, omaa päiväkirjaahan tässä blogin muodossa tehdään, joten eipä sillä kai nyt sitten niin väliä.
Taste of Helsinki oli tosiaan pari viikkoa sitten. TOF on kulinaristisen elämyksen tarjoava gourmetfestivaali tai näin se itseään kutsuu. TOF:ssä on neljänä päivänä esillä Suomen parhaimpia ravintoloita ja keittiömestareita, joiden annoksia saa ostaa markoilla. Jo itsessään tuo markkahommeli on vähän outo, kun 1 markka on 1 euroa, mutta kaipa siinä on takana joku juttu.
Ennen kuviin siirtymistä kolme kritiikkiä tapahtumasta:
1) Viinilasipantti on 2 markkaa. Kun lasin palauttaa, ei panttia saakaan takaisin. Mikäs se sellainen pantti on? No, se 2 markkaa meni ilmeisesti Lastensairaala 2017 -hankkeelle, mutta vähän jäi hölmö olo. Esimerkiksi Flow Festivaalilla pullopantti on oikeasti pantti eli pullon palauttaessa saa pantin takaisin.
2) Suomen epävakaisen sään tiedostamattomuus on hölmöä. Kesälläkin voi sataa ja olla 2 astetta lämmintä. Siksi olisi ihan kivaa, jos hyvin avoimissa teltoissa (niissä joissa voi istua ja syödä) olisi lämmittimet. Niitä kutsutaan kaasulämppäreiksi ja ne kyllä moninkertaistaisi ihmisten viihtyvyyden.
3) Vip-alueet ovat syvältä. Kun itse tapahtuman sisäänpääsy kuitenkin maksaa aikalailla, olisi mukavaa, jos kaikki vieraat tuntisivat itsensä tasavertaisiksi. En oikein ymmärrä tätä suomalaista vip-ihannointia. Onhan se varmasti mukavaa olla siellä lämppäreiden alla ja katsella kun me muut sisäänmaksaneet palelemme kahden metrin päässä, mutta silti. Ei TOF nyt kuitenkaan mikään maailman hienoin festivaali ole, vaikka ruoka olikin todella hyvää.
Mutta sitten se ruoka. Se oli hyvää, pienet annokset eivät maksaneet maltaita ja niitä tulikin syötyä ihan reippaasti. Ja kaipa sitä viiniäkin tuli muutama lasillinen nautittua.
Luomukyyttöä ”nose to tail”, Gobbas Gårdin kevätspelttiä (ravintola: Juuri)
Aniksella maustettua lohta, katkarapuja ja avocado (BistroMat)
Prässättyä graaviahventa (Juuri)
Coconut caramel pork (Farang) – suosikkiruoka
Heikkilän grillijuustoa, sieniä ja varhaiskaalia (Emo)
Kananpoikaa ja varhaiskaalisalaattia (Emo)
Vuohenmaito-”Eskimo” ja raparperia (Emo)
Kuttujugurttijäädyke, lakritsia, vadelmaa ja fenkolia (Juuri)
‘Space cream’ 2014 (Demo) – suosikkijälkkäri
Ja sitten muutama fiilistelykuva :)