Ruuhkavuodet. Hassu sana. Olen aina ajatellut, että jos joku elää ruuhkavuosia, se on kyllä ihan oma valinta. Ja sitä paitsi, en oikein osaa sanoa, että ajattelenko ruuhkavuodet negatiivisena vai positiivisena. Ehkä se ihmisten suusta sanottuna kuulostaa enemmän negatiiviselta, koska se yleensä tulee tilanteissa, joissa on sanonut, että onpa taas ollut kiire ja nukkumaankaan ei ole kerennyt.

Viimeiset kaksi viikkoa ja seuraavat kaksi viikkoa olen elänyt/tulen elämään näissä ruuhkavuosissa, ja osittain se on ollut ihan oma valintani. Mutta on se silti rankkaa, todella.

viikko1

Minä olen ollut viimeiset puolitoistaviikkoa joka päivä töiden jälkeen oopperayhdistyksemme oopperaharjoituksissa. Vink, vink; oopperaa saatavilla esim. sunnuntaina. Viikonloppuisin on ollut kumpanakin päivänä viiden tunnin harjoitukset. Jossakin välissä hinnoittelin kahden kirpparin vaatteet, vein ne pöydille ja hain myymättömät pois. Viikko sitten saimme onneksi nauttia yllättävästä syksyn auringosta, kun juhlimme mutsiporukan viimeisimpiä 2-vuotissankareita. Grillasimme, nautimme lämmöstä ja lasten ilosta.

Pikkutyypin laulutunti alkoi viime maanantaina klo 17. Samana iltana alkoi kuoro klo 18. Nopea vaihto miehen kanssa ja ysin jälkeen kotona.

Viime viikko oli ehkä muutenkin ruuhkavuosista johtuvien yhteensattumien huipentuma. Nemo-kissamme on alkanut kakata ympäri kämppää ja viime viikolla mieheni löysi hieman isomman ja haisevamman pötkön keskeltä keittiön mattoamme. Matto suoraan roskiin, kakka tutkittavaksi lääkäriin. Eihän siinä mitään, mutta olin juuri edellisellä viikolla saanut matot pesulasta, eikä se ole mitään halpaa puuhaa se.

Keskiviikkona mies pudotti puhelimensa mereen purjehduskisoissa. Oma blogikirjoitukseni Me Naisten ja Elloksen juoksukoulusta julkaistiin.

viikko6

Torstaiaamuna tuli viesti, että eläinlääkäri on sairastunut, joten aikaa pitää muuttaa. Hammasta purren mies otti ajan perjantaille, kunhan saisi vietyä auton ensin huoltoon illan katsastusta varten.

Perjantaiaamuna juoksin kissanhiekkaa käsissä olevan pikkutyypin perässä ympäri kämppää ja yritin saada hänet uskomaan, että hiekkaan ei saa laittaa käsiä. Meillä on ollut yksi kissanhiekka-astia, mutta eläinlääkäri kehotti hankkimaan toisen, koska kakkailu voi johtua siitäkin, että kissoilla on jotain eripuraa keskenään. Joten nyt toinen astia sattui olemaan keskellä eteistä ja tietysti sinne piti ujuttaa käsi. Plus kaikki lähistöllä olevat autot ja legot ja junat. Juuri kun olin saanut pikkutyypin kädet pestyä ja vaatteet päälle, mies soitti ja kertoi, että joku törttöilijä oli ajanut tahallaan auton kylkeen. Kyseinen ammattiautoilija oli lisäksi heristänyt nyrkkiä, uhannut tappaa ja lähtenyt paikalle kutsuttuja poliiseja karkuun. What a morning!, sanoisin. Kaiken lisäksi mies oli unohtanut rahansa kotiin ja joutui lähtemään pankkiin hakemaan käteistä maksaakseen autohuollon. Todetakseen pankissa, että ajokortti ja läppäri olivat jääneet huoltoliikkeeseen. Niin, ja auto menee luultavasti lunastukseen.

No, eihän siinä auttanut muu kuin lähteä itse viemään Nemoa eläinlääkäriin. Siellä sitten keskusteltiin alkueläimistä, kakan hajusta ja stressistä, rauhoitettiin kissa verinäytteenottoa varten, odoteltiin, tutkittiin vähän lisää, odoteltiin, kuultiin diagnoosi (ohutsuolessa kaasua ja virtsarakon seinämä paksuuntunut. Munuaisten väri hieman normaalia vaaleampi. Olkaatte hyvä ihanista yksityiskohdista), saatiin antibiootit ja maksettin lasku. Luojan kiitos kissavakuutuksen. Siitä sitten taksilla kotiin, kissat eri huoneisiin, taksilla töihin ja huoh. Lounaan taisin syödä siinä kolmen maissa. Ja taas töiden jälkeen harjoituksiin. Illalla suuntasin Sophie Ellis-Bextorin konserttiin Huvilatelttaan. Olimme saaneet liput kavereilta vaihtokauppana heille antamastamme vauvan turvakaukalosta. Sophie veti kyllä yllättävän hienon shown, ja minä sain lasin skumppaa.

viikko2

Lauantaiaamuna mies lähti pikkutyypin kanssa lentokoneella Kuopioon, pikkutyypin isomummun syntymäpäiville. Minä menin harjoituksiin, nukuin päikkärit ja suunnistin kahdeksaksi Midnight Run -juoksutapahtumaan. Ja tokihan olin koko viikon aikan kerennyt juoksemaan tasan nolla kertaa. Juoksutapahtumassa oli mahtava tunnelma; 11 000 juoksijaa ja reitin varrella bändit soittamassa kannustusmusaa. Alku oli vähän hidasta, koska juoksijoita oli niin paljon, mutta muutaman kilometrin jälkeen rypäs alkoi hajota sen verran, että pääsi juoksemaan vapaasti. Juoksin 10 kilometriä aikaan 1.11.13., mikä on mielestäni todella hyvä aika, kun tietää, että kuusi viikkoa sitten en ollut juossut kilometriäkään. Kuudessa viikossa kymppikuntoon on aikas huippusuoritus, ei siihen kuitenkaan ihan kaikki pysty.

viikko3

Sunnuntaiaamuna lihakset kyllä tiesivät, että jotain on tehty, mutta eipä siinä paljon lomailtu. Mies purjehduskisoihin, pikkutyyppi mummolaan ja minä oopperaharjoituksiin. Pienen hengähdystauon sain, kun lähdin harjoituksista hieman aikaisemmin ostamaan esitystä varten mustaa poolopaitaa. Nunnia kun ollaan. Istuin kahvilassa, söin salaatin ja luin ne 109 blogikirjoitusta, jotka odottivat minua Bloglovinissa. Ah, rauha.

Keskiviikkona on kenraali, sunnuntaina oma ensimmäinen näytös. Sitten vielä ensi viikon maanantain ja keskiviikon esitykset.

Ruuhkakuukauden loppuhuipennus on varmasti 13.-14.9. viikonloppu, jolloin olen Pikkunorsun kanssa ensimmäistä kertaa messuilemassa, Turun Babyboom & Kids -messuilla. Sitä varten pitää tehdä vaikka mitä, ja rehellisyyden nimissä olisi kyllä ollut järkevämpää olla menemättä, mutta uudet kokemukset ovat aina kivoja. Osaston sisustus (pöydät, tuolit, matot, julisteet, seinätarrat, otsalautatekstit, pienet sisustuselementit), tuotteiden tilaus painosta, niiden pakkaaminen, käsikassa, paperikassit, osastolla jaettavat flyerit…. Huh, mitäköhän vielä. Toivottavasti joku tulee sitten moikkaamaan osastolle, ettei tule ihan turha reissu :)

Taidanpa nauttia sinä sunnuntai-iltana yhden lasin viiniä. Sitten helpottaa. Ja sanon muuten ei, jos joku kysyy voisinko tehdä jotain. Kiitos, mutta ei kiitos. Vaikka nautinkin siitä, että on koko ajan jotain tekemistä, rajansa hei kaikella.

Niin, ja olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ihan itse saan nämä ruuhkakuukaudet(vuodet) aikaiseksi. Mutta te liikenteessä törttöilijät, voisitteko vaikka pysyä kotona. (Mies saatiin kiinni ja rikosilmoitus on tehty, mutta ei se paljon lohduta, kun sitä autoa tarvittaisiin.)

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s