Välillä on sellaisia iltoja, kun on todella väsynyt. Pitäisi tehdä töitä, mutta ei vaan jaksa. Yhtenä tällaisena iltana kömmin omaan sänkyyni heti pikkutyypin mentyä nukkumaan, ja selailin Netflixin tarjontaa.
Olen aina tykännyt katsoa erilaisia luontodokumentteja ja tuona iltana valitsin dokumentin “Mission Blue”. Katselin sitä mykistyneenä ja puolentoista tunnin jälkeen voin pahoin. Mitä ihminen on mennyt tekemään?
Mission Blue kertoo yhdysvaltalaisen meritieteilijä Sylvia A. Earlen elämästä ja työstä merten hyväksi. Sylvia on sukeltanut elämänsä aikana yli 7000 tuntia, kaikkialla maailman merillä. Hänen tutkimuksensa liittyy erityisesti meriekosysteemeihin, joita hän tutkii ja kartoittaa sekä uusien syvänmeren tutkimiseen tarkoitettujen teknologioiden kehittämiseen. Sylvia haluaa kehittää maailmanlaajuisen verkoston alueita, “Hope spots”, joissa suojellaan ja turvataan merten elämä samalla tavalla kuin maa-alueita suojellaan. Meristä suojellaan tällä hetkellä vain 1%, kun maa-alueilla sama luku on 20.
70-luvulla, jolloin Sylvia alkoi tutkia valtameria, kukaan ei voinut kuvitella, että ihmiset voisivat millään tavoin pilata meren, mutta nyt valtameri on kuolemassa. Roskaa ja jätettä neljän kilometrin syvyydessä. Alueita, joissa ei ui enää kaloja. Kuolleita, harmaita koralliriuttoja.
Sylvian lapsuudessa vuonna 1947 Meksikonlahdella oli vain yksi öljynporauslautta, nyt niitä on yli 33 000. En sano, etteikö öljyllä olisi hyviä puolia, niitähän on vaikka kuinka, mutta vuoden 2010 öljyturma oli kyllä sellainen ympäristökatastrofi, että huh huh. Kilpikonnien, delfiinien ja lintujen kuolinmäärä oli järkyttävän iso.
Ja entä sitten kaikki lannoitteet, jotka valuvat mereen ja saavat kasviplanktonit lisääntymään räjähdysmäisesti niin, että ne mätänevät kuollessaan. Mätänevä aines kuluttaa happea. Kaikki eliöt jäävät loukkuun ja kuolevat hapenpuutteeseen. Näin syntyy kuollut vyöhyke, ja neljässäkymmenessä vuodessa eri puolille maailmaa on syntynyt satoja kuolleita vyöhykkeitä. Planktonit ja levien kaltaiset kasvit tuottavat myös yli puolet maapallon hapesta, ja kun ne kuolevat, no…
Ai juu, ja tiesittekö, että kun kymmeniä miljoonia hain eviä saalistetaan keittojen raaka-aineeksi Kiinassa, otetaan hailta vain eväät ja hai heitetään takaisin veteen kuolemaan. WHAAT? Liikakalastus on niin suuri ongelma, että mm. sinievätonnikala on kalastettu melkein sukupuuttoon, kalakannasta on jäljellä enää 5 %. “Hope spots” -alueiden tarkoituksena onkin tuoda kalat takaisin, jolloin myös esimerkiksi koralliriutat voisivat toipua. Noin puolet maailman koralliriutoista kun on kadonnut muutaman vuosikymmenen aikana. Sylvia sanoi, että koralliriutta on kuin kaupunki. Se tarvitsee kaikki osaset, joiden avulla järjestelmä toimii. Koralli tarvitsee kaloja, kalat tarvitsevat korallia. Jos kalat otetaan pois, koralli kuolee. Jos koralli kuolee, kalat kuolevat.
En sano, että kalastus pitäisi lopettaa, onhan tässä maailmassa suita ruokittavana. Mutta voiko merta hyödyntää kuluttamatta sitä loppuun?
Ääh, tää on ihan liian kamalaa. Ja monimutkaista. Enkä mä ole koskaan ollut mikään luonnonsuojelijatyyppi, vaikka rakastankin merta, järviä ja metsiä. Mutta tuo dokumentti… Ei hyvältä näytä. Voikohan sitä syödä enää mitään kalaa?
“Ihmiset kysyvät: Miksi minun pitäisi välittää merestä? Koska meri on maapallon elämää ylläpitävän järjestelmän kulmakivi; se muokkaa ilmastoa ja säätä. 97% maapallon vesivaroista on valtameressä. Se on planeettamme sininen sydämen – meidän pitäisi huolehtia sydämestämme. Se tekee elämästämme mahdollista. Meillä on vielä todella hyvä mahdollisuus tehdä asioista paremmat kuin ne ovat nyt. Ne eivät kuitenkaan parane ellemme toimi ja innosta muita tekemään samoin. Kaikilla on kyky tehdä jotakin.”
-Sylvia Earle
Voi, näkisinpä joskus delfiinin, joka ui vapaana ja hyppii valtameressä, siellä, jossa sen koti on.
Kuvat ovat Kööpenhaminan Den blå planet -akvaariosta, joka on käsittämättömän upea rakennus. Akvaario on Pohjois-Euroopan suurin, ja siellä on yli 20 000 vesieläjää seitsemässä miljoonassa litrassa vettä. Vaikka akvaario ei olekaan kalojen ja eläinten alkuperäinen koti, alan olla vahvasti sitä mieltä, että jos meret ovat tuossa kunnossa, on hyvä, että edes jossain “suojellaan” meren asukkaita.
Ääniala 