Mikä tunne, kun blogi on ollut alhaalla vuorokauden! Siis aivan kamalaa, eihän tässä voi kunnolla edes hengittää. Ja laitoin jo kaksi tuntia sitten viestin palveluntarjoajalle, että mikä nyt mättää. Korjatkaa! Mun piti tehdä blogipostaus! Miksi ne eivät vastaa? Onko kaikki postaukset nyt kadonneet bittiavaruuteen lopullisesti? Ei ne ole vieläkään vastanneet! Etkö sä (mies) voi tehdä mitään? Ai, levytila on täynnä? No, ostan lisää. Klik, klik. No ei toimi vieläkään, miksei nää toimi koskaan?!? Eikä ne ole vieläkään vastanneet. No, joo joo (miehelle), on ne varmaan jo lähteneet kotiin, mutta mä laitoin sen viestin ennen viittä. Meen nukkumaan!!!

Aamulla: Hemmetti, nyt soitan kyllä sinne, ei ole vieläkään kukaan palannut asiasta. Joo, hei, mun domain on alhaalla. Joo, laitoin viestiä eilen. Ai, mistä sä tiedä mikä domain, kun en edes sanonut sitä? Ai, sä näet jostain (?), ok. No, mikä siinä on? Mitä, joku on kommentoinut mun viestiin, että index.php rikki? (Miksei mulle ole laitettu asiasta meiliä?) Ei voi olla, kun ei se admin-puolenkaan index.php toimi. Sä tutkit ja palaat asiaan? Ok.

Kymmenen minuutin päästä meilissä: ”Epäilys on, että kun levytila on täyttynyt, niin jokin tiedosto on korruptoitunut. Palautan tuonne varmuuskopiot
parin päivän takaa”. Oujees, kiitos. Hei (miehelle), nyt se toimii! Jee! Ei ku ei, nyt se ei taas toimi. (Pari kirosanaa). Mikä siellä oikein mättää? Minuutin päästä meilissä: ”Levytilan lisätilaus ei jostain syytä toiminut meillä, päivitin sen, nyt toimii”. Joo, hei kiitos, nyt se toimii! Jee, pääsen tekemään sen postauksen.

Öö, mutta ensin ehkä teen postauksen siitä, kuinka minustakin on tullut nykypäivänä niin pirun kärsimätön, kun joku asia ei toimi. Pitäisi aina muistella niitä lattialla istuttuja hetkiä, kun on juuri näppäillyt johdolliseen puhelimeen numeron ja jännityksellä odottaa, että vastaako sieltä poikaystävän äiti, isä vai isosisko. Tai niitä pakollisia odotteluita, kun tietokoneen käynnistäminen kestää enemmän kuin viisi sekuntia. Ja niitä tunnin käppäilyjä koulusta kotiin, kun viihdyttäjänä ei ollut Instagramit ja Facebookit vaan ympärillä oleva luonto, ojanpientareet ja kahdella markalla huolella valitut kymmenen pennin irtokarkit.

Ei se elämä kaadu, jos blogi ei toimi. (Mutta onhan se nyt pirun ärsyttävää.)

Opinko tästä ärsyyntymisestä taaskaan mitään? No, ainakin sen, että kannattaa soittaa, se toimii yleensä paremmin kuin sähköposti. Aina on ongelmat selvitetty nopeasti ja ystävällisesti. Kiitos siitä.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s