Sateiseen päivään pari kesäistä kuvaa. Kööpenhaminan Tivoli oli hieno paikka. Voisin kuvitella istuvani jossakin niistä tunnelmallisista ravintoloista katsellen kuinka tuhannet valot pimenevässä illassa muuttavat Tivolin satumaiseksi kesäillaksi. Nyt olimme paikalla päivällä ja kävelimme alueen läpi vain fiilistellen tunnelmaa. Jonkin aikaa vietimme erinomaisella lasten alueella ”Petzi’s world”, jossa pikkutyyppi leikki ja juoksi ympäriinsä. Emme siis käyneet yhdessäkään laitteessa emmekä varmastikaan saaneet kokonaiskuvaa puistosta, mutta hieno se oli.
Tukholman Gröna Lund ei ollut mielestäni ollenkaan yhtä hieno, mutta siellä oli toisaalta paljon enemmän laitteita, joihin pikkutyyppi pääsi. Matkustimme Kööpenhaminasta Tukholmaan junalla ja vietimme perillä pari yötä. Ensimmäisenä iltana laitoimme babymonitorin päälle ja kävimme hotellin alabaarissa viinillä. Kotiin palasimme laivalla, joten tällä kesälomalla tuli kyllä käytettyä kaikkia ajoneuvoja. Laivalla pikkutyyppi riehui ihan kunnolla pallomeressä ja juoksi hiki päässä ympäri Mariellan lastenaluetta.