Kolmisen viikkoa sitten juhlimme kuuskymppisiä Tampereella. Kävimme syömässä pienellä porukalla ja vietimme kivan illan isäni luona. Tampereen Valoviikot olivat alkaneet juuri edellisellä viikolla. 24 vuotta Tampereella asuneena Hämeenkatua reunastavat sirkushevoset ja kukat kuuluvat nuoruuteen ja oli jollakin tavalla hyvin nostalgista seistä viileässä lauantaiyössä ja katsella Tampereen keskustaa, joka on muuttunut kymmenen vuoden aikana hurjasti. Isäni kertoi, että ensi vuonna vanhat valokuviot poistuvat ja jäävät eläkkeelle. Ei se ehkä ennen olisi aiheuttanut mitään tunteita, mutta onhan Tampere kuitenkin kotikaupunkini, johon kuuluu paljon muistoja, ja Valoviikot ovat yksi niistä alitajuisista muistoista. Asioita, joita arvostaa vasta sitten, kun ne menettää.
Toisaalta, asioiden pitää kehittyä ja uudenlaisten valoviikkojen kehittely on kuulemma meneillään. Joten ensi vuonna nähdään, mitä uutta Valoviikoilla on tarjota.
Ääniala 