Se on vihdoin täällä. Habitat. Enää ei tarvitse lähteä Tukholmaan ostoksille vaan voi ottaa ratikan ja kävellä Helsingin Makkarataloon, ja yrittää pitää kiinni lompakostaan. Kävin perjantaina heti yhdeksältä tutustumassa Suomen ensimmäiseen Habitat-liikkeeseen ja olihan se hieno. Avajaispäivän aamuna ei ollut satojen metrien jonoja, mutta ehkä parempikin niin. Jossain kirjoitettiin ihan hyvin siitä, että jonot syntyvät Suomessa vain silloin, kun luvataan jotain ilmaiseksi tai sikahalvalla. Toisaalta, Habitat ei kyllä ole mielestäni mainostanut kovinkaan paljon tulostaan Suomeen, mutta toivotaan nyt, että se on tullut tänne jäädäkseen. Minä olen fani :)
Mukaan kotiin lähti muutamia piensisustustuotteita, mm. Habitatin ihania huonetuoksuja. Otin myös kaikki irti vapaapäivästä; istuin pitkään Starbucksissa, ihan vaan olin, ilman läppäriä.
Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, en jaksanut kaivaa järkkäriä laukusta vaan halusin ihastella tuotteita ihan rauhassa. Joten kuvat on räpsitty nopeasti puhelimella.