Mä en ole koskaan hereillä tähän aikaan. 7.15. Siis koskaan. Meillä herätään yleensä kasin maissa ja töissä olen ysin jälkeen. Palattuamme lauantaina Balilta, unirytmit ovat kuitenkin menneet ihan sekaisin. Tai jotain kummaa niissä ainakin on. Pikkutyyppi on nukkunut aikaisemmin oikein hyvin, mutta paluun jälkeen hän on herännyt klo 2 huutamaan, että ei halua nukkua. ”Ei haluu nukkuu!!!” Yritä siinä nyt sitten saada selvästi vielä väsynyttä lasta ymmärtämään, että kyllä nyt pitää nukkua, nyt on yö. No, sehän ei tietysti jää siihen. Seuraava herätys on puolentoista tunnin päästä. Ja taas samat ei haluu nukkuu -huudot. Tätä jatkuu koko aamuyön. Sanomattakin on selvää, että hieman väsyttää.
Mutta koska ei yhtä ilman toista, niin minä olen alkanut herätä viideltä, jonka jälkeen en enää saa unta. Yleensä kuitenkin nukkuisin aamulla vaikka kuinka myöhään. Ei. Nyt sisäinen herätyskello sanoo, että viideltä on hyvä herätä. Eikä muuten tule uni uudestaan. Kännykkä käteen ja surffaus alkakoon. Muutama aamuna olen saanut unesta vielä kiinni, mutta tänä aamuna tuijotettuani puhelimen näyttöä tunnin totesin, että ei tässä ole mitään järkeä. Ylös, teevesi kiehumaan ja ruisleipä käteen. Toki sitä ennen makasin hetken pikkutyypin vierellä pinnasängyssä, koska ”äiti nuku vieressä”.
Vähän on fiilis kuin ruskeasilmäiselllä apinalla Balin Apinametsässä, josta tulossa lisääkin kuvia, kunhan jaksan kahlata kuvat läpi.
Ääniala 