Olen kuunnellut joululauluja marraskuusta alkaen, syönyt ensimmäiset tortut marraskuun puolella ja laittanut ensimmäiset joulukoristeet marraskuun puolella. Joululaulut alkavat tulla korvista, torttuja syön yleensä vasta jouluna ja koristelutkin ajoitan normaalisti joulukuun puolelle.
Joka vuosi, ties kuinka pitkään, olen tehnyt piparkakkutalon ja askarrellut itse joulukortit.
Tänä vuonna jokin on erilailla. En tiedä johtuuko se lumettomasta maasta, väsyttävästä syksystä vai työrintamalla tapahtuneista yllättävistä pyörremyrskyistä, jotka ovat laittaneet mielen hieman matalaksi.
Joulukortit tulivat helposti omasta Pikkunorsun valikoimasta. En olisi todellakaan jaksanut alkaa näpertää liiman, kartonkien ja kimalteen kanssa. Ja silti tunnen huonoa omaatuntoa. Koska aina ennen. Viimeiset 15 vuotta ainakin. Tänä vuonna sitten päätin vain painattaa kortit. Höh.
Piparkakkutalo on myös ollut jokavuotinen perinne. Aina siitä tulee yhtä ruma, mutta se on kuitenkin tunteella tehty. Tänä vuonna päätin melkein olla tekemättä koko taloa, mutta koska eihän sitä nyt voi, menin siinäkin sieltä missä aita on matalin. Ostin valmiit piparkakkutalon palaset, ja vain liimasin ja koristelin sen kasaan. Vuoden mutsimatskua. Näin sitä opetetaan lapselle jouluperinteitä. Kyllä äiti aina ennen, mutta ei sitten enää.
Joulukuusi sentään hankittiin eilen.
Viime vuonna blogissa oli joulukalenteri, tänä vuonna ei olisi ollut mitään rahkeita sen tekemiseen. Pikkutyypille sain sentään adventtikalenterin aikaiseksi, mutta enpä tiedä, eihän tuo pieni 2,5-vuotias siitä taida vielä mitään ymmärtää. Joo, on kiva avata paketteja, mutta aika nopeasti se yllätys sieltä katoaa muiden lelujen joukkoon. Yritin kyllä laittaa mukaan sellaisia juttuja, jotka kestävät aikaa, kuten puisia hedelmiä ja ruokatavaroita, joita voi ottaa mukaan ruoanlaittoleikkeihin, ja niitä on kyllä käytettykin.
Pienet joululahjat on onneksi jo hankittu, niistä sitten aaton jälkeen pari kuva. Niiden kanssa teimme Pikkutyypin kanssa yhteistyötä ja hauskaa ainakin oli.
Jouluaaton vietämme Pikkutyypin Espoon mummolassa, jonne saapuu myös oma äitini miehensä kanssa. Ensimmäinen joulu, kun on kummatkin mummot paikalla. Eikä tarvitse ajella ympäri Suomea, ja ehkä voi rentoutuakin vähän paremmin, kun on lisäkäsiä viihdyttämässä pikkutyyppiä.
Ehkä se joulufiilis vielä iskee. Eilen sitä yritettiin hakea vielä Tuomaanmarkkinoilta ja luntakin sitten lopulta satoi. Kyllähän lumi vaan ihan eri tunnelman saa aikaiseksi.
Viime yönä pikkutyyppi oksensi elämänsä ensimmäisen kerran. Hän ei oikein tiennyt, mitä tapahtuu, ja mies mietti, että nytkö joulu sitten vietetään mahataudin kanssa. Petivaatteet vaihtoon, oksennukset seiniltä ja pikkutyypistä. Takaisin nukkumaan. Viidentoista minuutin päästä pikkutyyppi istuu sängyssä ja yrittää ymmärtää, että mitä on tuo asia, joka tulee suusta, taas. Yritti jopa kääntää päätään ylöspäin, aivan kuin pitäisi oksennusta sisällään. Voi pientä. No, kun oksennus loppui, pikkutyyppi oli käynyt suihkussa ja lakanat vaihdettu toisen kerran, pikkutyyppi istui sängyllä ja sanoi ”Olo meni pois”. Oli siis ilmeisesti ollut aika paha olo. Loppuyö nukuttiin heräämättä, joten näyttäisi siltä, että kyseessä ei onneksi ollutkaan oksutauti vaan vain jokin muu paha olo.
Ehkä se joulu tästä.
Ääniala 