Hotellimme Balilla ei sijainnut aivan merenrannalla, mutta koska allasalue oli niin mainio, ei se haitannut. Jos rannalle kuitenkin halusi, sinne käveli viidessä minuutissa, ja hotellilla oli myös vähän kauempana oma ”privat beach”, joka tosin tarkoitti vain sitä, että sinne oli kuljetus ja aurinkotuoli pyyhkeineen kuului hintaan.
Sanur Beachin viisi kilometriä pitkä ranta on rauhallinen ja matala-aaltoinen, joten se sopii hyvin lapsiperheille. Rantapromenadin varrella on ravintoloita, baareja ja rantaklubeja. Meidän hotelli sijaitsi Sanur Beachin pohjoispäässä, mutta mitä etelämmäksi rantabulevardia kävelimme, sitä hienommaksi alue näytti muuttuvan. Jos haluaa bilettää, Kuta on ilmeisesti siihen sopiva mesta.
Itselläni oli alunperin kuvitelma, että Bali on paratiisi. Kun aloin ennen matkaa hieman tutkia paikkaa, johon olimme menossa, huomasin, että kyseessä ei mikään sen kummempi paratiisi olekaan. Minulle paratiisi tarkoittaa siis sileää valkoista hiekkaa, turkoosia vettä, palmuja, siistejä rantoja. Indonesiasta löytyy myös ne omat kauniit saaret, mutta Sanur Beachin alue ei ollut mielestäni paratiisi. En ole koskaan käynyt Thaimaassa, mutta kuvittelisin, että siellä saattaisi olla hieman samantyylistä.
No, mutta vaikka paratiisissa emme olleetkaan, oli silti täydellistä lillua lämpimässä merivedessä ja tehdä hiekkakakkuja pikkutyypin kanssa. Kävimme rannalla kahdesti, ensimmäisellä kerralla poltin selkäni ja toisella jalkani. Pilvetön taivas ei siis todellakaan tarkoita sitä, etteikö aurinkorasvaa tarvitsisi. Toki olin rasvaa laittanut, mutta jotenkin selkä on aina niin hankala paikka, ja jalat, no, viimeisenä aamuna ennen lähtöä se vain jotenkin unohtui. Olikin muuten sitten erittäin ”mukava” lentomatka. Pikkutyypillä oli kyllä koko ajan aurinkosuojavaatteet ja aurinkorasvaa päästä varpaisiin, mutta noh, välillä sitä unohtaa itsensä.
Pääsimme ikuistamaan myös hääkuvauksen, kun rannalle ilmestyi pariskunta kuvaajan kanssa. Häät olivat ilmeisesti jo olleet, koska morsian seisoi yhdessä vaiheessa mekkoineen aalloissa. Sulhanen pyyhki hikeä, ja näytti siltä kuin olisi halunnut itsekin hypätä veteen, sen verran kuuma rannalla oli. Ihan nimittäin jo pelkissä bikineissäkin.
Yhtenä iltana kävimme rannalla myös syömässä. Oli muuten koko reissun paras ruoka. Ja ehkä paras hetki muutenkin. Hotellilla ruoka oli hyvää, mutta kun syöt monta kertaa samaa nuudeli/riisi/kasvis -sekoitusta (jopa aamiaisella sitä on tarjoilla), alkaa se jossain vaiheessa tulla korvista. Voi toki olla, että ranta, ilta, valot ja lämpö saivat ruoan maistumaan normaalia parempana, mutta varras, jossa oli kalaa ja lihaa, ah, se oli hyvää. Sellaiset hetket, kun voi illan tunnelmallisessa pimeydessä upottaa varpaansa lämpimään hiekkaan ja samalla nauttia kylmää valkoviiniä; ne ovat niitä täydellisiä hetkiä.
Rantaravintolassa koimme erikoisen tapauksen. Viereisessä pöydässä istuvat kiinalaiset naiset menivät ihan sekaisin pikkutyypistä. Onko se vaaleus vai se, että kyseessä on lapsi? En tiedä, mutta naiset alkoivat kuvata pikkutyyppiä, ja pikkutyyppi tietysti otti kaiken irti tästä huomiosta ja lähti juoksemaan ympäri rantaa. Ja naiset juoksivat perässä puhelimiensa kanssa kuvaamassa tätä 2,5-vuotiasta pikkupoikaa. Me aikuiset vain katselimme nauraen, ei vaan voi ymmärtää. Lopulta homma meni siihen pisteeseen, että kiinalaiset yrittivät ottaa pikkutyyppiä syliin ja pikkutyyppi ei pidä siitä, kun joku pakottaa, joten oli pakko puuttua tilanteeseen. Mutta siis valehtelematta puoli tuntia naiset jaksoivat juosta pikkutyypin perässä.
Ääniala 