Ihan ensimmäinen asia, joka jäi mieleen pikkutyypin ja minun retkeltäni Balin eläintarhaan, oli kuumuus. Huh hellettä, sanoisinko. Pidän lämmöstä, mutta jossakin se celciusasteidenkin raja menee.
Pongasin hotellin respassa olevasta esitetelineestä Balin eläintarhan esitteen ja täysin spontaanisti, ja sen enempää ajattelematta, varasin meille seuraavaksi päiväksi elefanttisafarin. Vieläkin kauhistelen retken hintaa, mutta ajattelen, että ehkä edes osa siitä meni elefanttien huolenpitoon. Retken hintaan kuului kuljetus ja sisäänpääsymaksu eläintarhaan, 30 minuutin elefanttiratsastus, lounasbuffet, mahdollisuus ottaa kuvia eläinten kanssa, elefantin syöttö ja vakuutus. Vakuutuksen tarkoitus jäi epäselväksi, ehkä elefantit joskus heittävät matkustajia kyydistä, enpä tiedä.
Tykkään eläintarhoista, käyn niissä aina ulkomailla. Välillä tietysti mietin, että minkälainen on eläinten kohtalo, kun ne joutuvat siellä olemaan, mutta toisaalta, ei niiden elämä välttämättä sen helpompaa olisi vapaanakaan.
Saavuimme eläintarhalle yhdeksän maissa ja pääsimme pikkutyypin kanssa ensimmäisenä kipuamaan valtavan ruskean elefantin selkään. Istuin oli turvallisen oloinen, mutta matka hyvin keinuvaa. Puolen tunnin ”ratsastuksen” aikana kerkesimme elefanttien yöpymis- ja pesupaikalle ja takaisin. Ilmeisesti olisi ollut vielä suurempaan hintaan mahdollisuus päästä alueelle, jossa elefantit oleilivat luonnollisemmissa oloissa; jokea, vesiputousta ja vihreää laaksoa. Näin jälkikäteen olisi ollut kiva nähdä myös se alue, sillä nyt ratsastus jäi vähän tyngäksi, mutta pikkutyypin kanssa tämäkin reissu oli oikein hieno. Vaikkakin olimme aivan hiestä märkiä, kun pääsimme takaisin perille. Jestas, että voi olla kuuma. Saimme mukaan kyllä sateenvarjo aurinkoa varten, mutta kun toisella kädellä pidin kiinni pikkutyyppiä ja toisella kameraa, ei sateenvarjolle jäänyt tilaa.
Ratsastuksen jälkeen lähdimme kiertämään eläintarhaa ja siinä vaiheessa pikkutyyppi innostui juoksemaan ympäri eläintarhaa. Olin taas oikein malliesimerkki siitä, kuinka lapsi pidetään aisoissa. Suurin osa eläimistä meni kyllä ihan ohi, koska piti keskittyä pikkutyypin perässä juoksemiseen. Opin ainakin sen, että eläintarhaan ei kannata lähteä ilman auttavia käsiä.
Minulle retken kohokohta oli varmastikin elefantin syöttäminen. Vaikka banaanit ja porkkanat katosivatkin elefantin suuhun hetkessä, kerkesin silitellä karheaa kärsää samalla kun eläintarhan opas napsi kuvia kamerallani. Onhan tuo eläin niin mahtava. Ratsastuksen aikana kuljettaja, joka istui elefantin, öö, niskan?, päällä kertoi, että elefantit tekevät kolmen tunnin vuoroja, jonka jälkeen ne saavat levätä. Niillä on myös viikolla lomapäiviä, mutta en nyt muista tarkalleen, että miten ne menivät. Selvästi elefanteista huolehditaan, mutta vaikka itse ostinkin lipun istuakseni elefantin päällä vain saadakseni toteuttaa yhden haaveistani, mietin toki, että kuinka paljon elefantit siitä kärsivät.
Kierroksen jälkeen istuimme syömään lounasta buffetista, joka oli erittäin monipuolinen ja maukas. Pikkutyyppi joi vesimelonimehua ja minä otin rauhoittavan viinilasillisen. Lounaan jälkeen pääsimme vielä kuvaan yhdessä todella oudon karvaisen eläimen, binturonkin, kanssa, joka kiedottiin niskani ympärille. Siinä sitä sitten seisottiin helteessä pikkutyyppi sylissä ja karvainen kaulus ympärillä. Ja kamerat kävivät, sillä eläintarha saa selvästi osan tuotostaan kävijoiden ostamista kuvista, joita kuvaajat ottavat joka nurkalla. Minäkin toki ostin kuvat, joissa olemme elefantin selässä ja syötämme elefanttia, vaikka omalla kameralla tuli melkein parempia kuvia.
Olimme sopineet kuljettajan noutavan meidät kahdelta, mutta yhden maissa meno alkoi olla niin väsynyttä, että laitoin huutavan pikkutyypin rattaisiin ja yritin nukuttaa häntä parkkipaikan lähistöllä. Onneksi kuljettajamme sattui olemaan ajoissa ja pääsimme lähtemään jo puoli kahdelta takaisin hotellille. Pikkutyyppi pääsi päiväunille ja minä virkistäydyin uima-altaassa.
Jos Balilla liikutte, suosittelen kyllä ehdottomasti eläintarhassa käyntiä, vaikkakaan ei välttämättä ihan keskellä kuuminta keskipäivää.
Pienenä sivudetaljiina muuten se, että kuljettaja, joka meitä kuljetti kertoi olevansa kolmen kuukauden työharjoittelussa eläintarhassa. Hän ei saa ajalta mitään palkkaa, ja on hyvin epävarmaa saako hän jatkaa sen jälkeen palkallisena. Hän tietysti toivoi sitä, sillä kotona vanhempien luona odotti vaimo ja kaksi lasta. Kolme kuukauden palkattomalle ajalle hän oli saanut lainaa naapuriltaan, jolle oli luvannut maksaa lainan takaisin heti, kun saisi töitä. En tiedä teinkö oikein, mutta annoin tälle sympaattiselle miehelle tippiä. Pitäisi niin muistaa arvostaa kaikkea sitä mitä itsellä on.
Ääniala 
Mielenkiintoinen kirjoitus! Tsemppiä vuodelle 2015!