Jotenkin tänä vuonna kevään tulo tuntuu erityisen ihanalle. Vaikka vasta onkin maaliskuun puoliväli, voiko tätä siis edes vielä kevääksi kutsua, niin tämä lumettomuus ja takana oleva pitkä harmaa talvi jotenkin saa nämä maaliskuun aurinkoiset päivät tuntumaan supermahtavilta. Välillä on ollut niin lämpimiä päiviä, että hetkittäin on tuoksunut kesältä. Ai vitsit kuinka odotankin kesäisiä lämpimiä iltoja. Toki vielä on omasta mielestäni niin kylmä, että en ole vaihtanut kevättakkia päälle tai tennareita jalkaan. Ja pikkutyyppi kulkee todellakin vielä toppahaalarissa.
Mehän olemme lähdössä vielä hiihtolomalle Lappiin, joten ei tässä nyt ihan kokonaan kevätfiiliksiin pääse, ja onkin vähän outoa kuvitella talvinen Lappi, kun täällä ei oikein kunnon talvea ole ollutkaan.
Kevätaurinko vahvistaa jostain syystä entistä enemmän omaa tämän vuoden missiotani: turhasta tavarasta eroon. Niin kuin esimerkiksi niistä vintillä olleesta kolmesta jättisuuresta pahvilaatikosta, joissa oli edellisestä muutosta (viisi vuotta sitten) mukana tulleet vanhat sisustuslehdet, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Koska internet. Koska Pinterest. Tai niistä kolmestasadasta cd-levystä, joita en edes pystyisi soittamaan, koska ei ole enää cd-soitinta. Eikä ole edes tarve, koska Spotify.
Monelle kevät tuo sisustusinnostuksen ja kotiin pitää saada jotain kivaa uutta, mutta itselläni on tänä keväänä toiset ajatukset. Tein suursiivouksen vintillämme ja poistin sieltä hurjan kasan turhaa tavaraa. Miehen tavaroihin minulla ei tosin ollut lupaa koskea, joten kyllä siellä edelleen on kaikenlaista muutosta toiseen siirtyvää roinaa. No, tiedänpähän ainakin nyt, mitä ne kymmenet laatikot pitävät sisällään.
Olen heittänyt tavaraa ihan surutta roskiin, mutta olen myös antanut niitä ilmaiseksi Torissa ja paikallisessa Facebook-kierrätysryhmässä. Lisäksi vintillä on vielä vanha tv ja tietokoneen näyttö, jotka pitäisi viedä Sorttiin. Paljon on poistunut, mutta vieläkin olisi varaa luopua.
Ihan aukoton tämä minun ”turha tavara pois” -kampanjani ei ole, sillä en millään raaskinut heittää pois elämäni ensimmäistä omaa vhs-kasettia, jonka sain äidiltäni kerran joululahjaksi. Siinä on elokuva ET, kopioituna ilmeisesti jostakin, ja olen kirjoittanut kansipapereihin itse elokuvan kuvauksen. Eihän sitä pysty enää millään katsomaan ja telkkaristakin se on tullut kymmeniä kertoja, mutta… Ja ne parit kasetit… Tunnearvoa, kuten mies sanoo aika moneen tavaraan.
Toinen hieman pidemmän ajan tavoitteeni on saada raha-asiat kuntoon, ja siihen liittyy se, että mitään turhaa ei osteta. Ei uutta kivaa lasikippoa, joka niin kivasti sopisi sohvapöydälle eikä sitä sohvatyynyä, joka muka antaisi tosi kivan keväisen fiiliksen. Kohta alkaa neljäkymppiä kolkutella ovia ja mielestäni siinä vaiheessa pitäisi palkasta jäädä laskujen jälkeen jotain tilillekin. Sanotaan, että tilillä olisi hyvä olla rahaa tuplasti sen verran, mikä on kuukausittainen nettotulo, mutta plääh, enhän ole edes osannut säästää. Olen jossain vaiheessa elämää elänyt hieman leväperäisesti ja se näkyy luottojen määrässä. Niiden kanssa tulee helposti oravanpyörä, ja se on suoraan sanoen p:stä. Lisäksi puolentoista vuoden aikana, jolloin olin pikkutyypin kanssa kotona, raha-asiat menivät entistä surkeampaan suuntaan. Nostan kyllä hattua varsinkin yksinhuoltajille, jotka joutuvat maksamaan kaiken yksin.
Nyt olen tehnyt selkeän excelin (kyllä, rakastan taulukoita ja todo-listoja), missä näkyy luottojen määrät ja niiden maksuajat. Selvittelin mihin kaikkeen luottokortilta lähtee kuukausittain rahaa ja lopetin joitakin palveluita kokonaan. Maksan myös ihan turhaan salikortista, koska en siellä kovinaan usein käy. Tulee aika kalliiksi yhden kerran punttien nosto. Vakuutukset vievät yllättävän ison summan tililtä; meillä kun on kaikki mahdolliset turvat. Kissat, lapsi, sairaus, henki, koti, matkustus ja mitä niitä nyt onkaan. Vakuutuksia en tietenkään aio lopettaa. Yhden järkevän ostoksen olen kyllä elämäni aikana tehnyt, ja se on oma asunto. Tai no puolikas siitä. Jos en jaksa kerätä säästöön niin onpahan ainakin tämä asunto, joka on minun eläkevakuutukseni.
Mutta tällä linjalla mennään nyt. Kyllä teki tänäänkin mieli vaikka mitä, kun selasin Hullujen päivien kuvastoa, mutta sinne se lopulta meni roskiin muiden samanlaisten pahojen houkutusten joukkoon.
Ääniala 