Uusi työ, uudet haasteet. Väsymys on ollut kova, mutta nyt vihdoin alkaa helpottaa. On se sitten ilmeisesti henkisesti aika raskasta mennä uuteen työhön, vaikka olenkin ollut todella tyytyväinen ja iloinen uudesta paikassa.
Kokeilin, jos ottaisin teen mukaan työmatkalle. Muumimuki hölskyi eikä pitänyt teetä sisällään, joten taisi jäädä viimeiseksi kerraksi. Ostin tuon termosmukin äippälomalla, kun ajattelin juovani teetä kävellessäni ympäri kaupunkia nukkuvaa lasta vaunuissa työntäen. Montako kertaa muki oli mukana? Nolla.
Helmikuussa teimme pikkutyypin kanssa lauantaibrunssin. Pikkutyyppi on alkanut innostua leikkiruoasta ja voi vain ihmetellä, että mistä ne kaikki ruokaleikit oikein tulevat. Kahvia ja kakkua äidille, lihapullia itselle.
Pikkutyyppi oli askarrellut päiväkodissa ystävänpäiväkortit sekä äidille että isälle. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osa näistä kaikista askarteluista on oikeasti lapsen tekemää. Varsinkin vielä tuossa iässä.
Maaliskuun alussa kävimme pikkutyypin kanssa Musiikkitalossa Muumiperheen lauluretki -konsertissa. Laulut olivat minulle outoja, mutta yllätyin kuinka kivoja ne olivat. Isoilla valkokankailla pyöri myös uusia muumivideota, joita ilman pikkutyyppi ei olisi ehkä niin kiltisti istunut penkissään. Mutta siis erittäin onnistunut reissu, taisimme kummatkin tykätä.
Kuoromme miehet olivat mukana Kansallisoopperan Kullervo-oopperassa, jonka ensimmäistä kenraalia kuoron naiset pääsivät katsomaan. Yllätyin, että se oli enemmänkin moderni tanssiteos kuin perinteinen ooppera, mutta toisaalta, mitäpä muutakaan se voisi olla kun kyseessä on Tero Saarinen. Aluksi olin hieman, että mitä ihmettä, mutta erikoiset lavasteet ja mieletön valaistus ja upeat tanssikohtaukset varsinkin toisessa näytöksessä, yhdessä Sibeliuksen musiikin kanssa, tekivät kyllä vaikutuksen. Jos teos jäi näkemättä, livetaltiointi löytyy ainakin vielä Ylen sivuilta.
Nämä kaksi kuvaa liittyvät toisiinsa siten, että loukkasin polveni telinevoimistelussa helmikuun alussa, päätyessäni trampoliinilta polvilleni matolle, jonka alla oli jotain kovaa. Tässä hypin tosin trampoliinilla työpaikan virkistyspäivänä, kun pääsimme kokeilemaan sirkustemppuilua. Polvi on kuitenkin ollut hieman kipeä ja kävin viime viikolla ensin röntgenissä (söpö harjoittelijapoika asetteli minua mitä kummallisimpiin asentoihin) ja sitten magneettikuvassa, josko sieltä polvesta jotain löytyisi. Vielä en ole saanut lääkäriltä vastausta, sitä odotellessa.
Viime viikolla kävin kuuntelemassa Musiikkitalossa upeaa konsertti, jonka päätähtenä oli 83-vuotias viidellä Grammylla ja kolmella Oscarilla palkittu ranskalainen elokuvasäveltäjä ja pianisti Michel Legrand. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat mm. Cherbourgin sateenvarjot ja The Windmills of Your Mind, jotka onneksi kuulimme konsertissakin.
Konsertti oli ihan jotain muuta, mitä olin ajatellut. Paljon enemmän kuin olin ajatellut, ja yksi parhaista konserteista vuosiin. Vaikka aluksi ajattelinkin, että alkuun valitut jazz-kappaleet olisivat sopineet paremmin pienelle intiimille jazz-keikalle, oli Michel jotenkin todella hurmaava ja sai koko suuren Musiikkitalon salin hurmioitumaan. Kun mukaan tuli UMO, oli meno kuin jostakin toisesta maailmasta. Täydellinen jazz-keikka. Välillä flyygelin ääni kyllä hukkui UMOn alle, mutta Michel osasi kyllä ottaa sitten menetetyt äänet takaisin omissa sooloissaan. 83-vuotias, sanon vaan!
Musiikkia riittää kyllä elämässä tänä keväänä muutenkin. Kuoron kanssa harjoitellaan tulevaa Ranskan matkaa varten sekä kesäkuun Tampereen sävel -festivaalia varten. Lisäksi minun on tarkoitus tehdä toukokuussa laulun c-tutkinto eli laulettavaa riittää.
Ja se taiteen maisterin lopputyökin pitäisi aloittaa…
Ääniala 