Vietin eilen kolme tuntia Lapsimessuilla, yksin. Olin paikalla jo yhdeksältä, joten en joutunut ihan pahimpaan ruuhkaan. Kiertelin osastoja rauhassa, katselin messutarjouksissa, maistelin jogurttia ja xylitolipastilleja, keräsin esitteitä, kuvasin ja ostin muutaman tuotteen.
Huomioni kiinnittyi erityisesti kivannäköisiin osastoihin, joita tänä vuonna tuntui olevan entistä enemmän. Kyllä se vaan niin on, että kauniit osastot houkuttelevat astumaan sisään, ja siksi myös osastot, joihin on panostettu vähemmän, iskevät silmään hieman negatiivisesti. Toisaalta varsinkin Lapsimessuille tullaan varmasti etsimään pääsääntöisesti hyviä tarjouksia, joten jos vierekkäin on yhtä hienot osastot, joissa toisessa on tarjouksia ja toisessa vain ehkä esitellään jotain tuotetta, on aika selvää kummassa niitä ihmisiä käy enemmän.
Itse tykkään messuista siksi, että sinne on kerääntynyt kasa kivoja yrityksiä, joiden tuotteita voi tutkia yhdessä paikassa eikä tarvitse kävellä ympäri kaupunkia :)
Vallilan Mimmit-osasto oli hyvin simppeli, mutta heidän värikkäät kankaansa saivat osaston hehkumaan. Ehdottomasti yksi kauneimmista osastoista. Ipanaisen osasto oli jotenkin todella kodikkaan oloinen ja Gugguun yksinkertainen valkoinen yleisilme korosti upeasti korallin ja mintunvärisiä vaatteita. Papulla oli ihanat henkarit ja Mainion tummanpuhuva osasto pääsi myös pisteille.
Sitten niistä vaatteista. En tiedä, mikä on, mutta minuun ei vaan iske Gugguu. Heidän osastonsa oli aivan täynnä porukkaa ja kansa melkein repi vaatteita hyllyistä. Yritin antaa mahdollisuuden; katselin ja tunnustelin. Periaatteessa yksinkertaisuus ja värit pitäisi iskeä, mutta ei, ei vaan voi mitään. Joten Gugguut jäivät tälläkin kertaa hyllyyn.
Mainion osastoltakin yritin löytää jotakin, mutta ei. Mainion tyttöjen vaatteet ovat mielestäni kauniimpia kuin poikien. No, en myöskään tykkää Mini Rodinista enkä Metsolasta, jonka vaatteista tulee mieleen froteepyyhkeet. Enkä ole mikään velourin ystävä. Tänä vuonna Metsolalla kyllä näytti olevan kivannäköinen uusi mallisto, puuvillaa. NameItillä oli nätti osasto ja sieltä ajattelinkin jotain löytäväni, mutta messuilla olevat poikien vaatteet eivät oikein olleet minun makuuni. Melli EcoDesignin raitojakin katselin, mutta ne jäivät vielä rekille.
Ihan ehdottomasti omasta mielestäni kauneimmat vaatteet olivat Papun osastolla. Papun vaatteet ovat aina olleet mieleisiä, mutta ne ovat myös sen verran hintavia (kuten toki muutkin suomalaiset lastenvaatteet), että niitä tulee ostettua harvakseltaan. Pikkutyypillä oli Papun paita ja legginsit ekana vuonna ja niitä kyllä käytettiin todella paljon, joten laatu on erinomaista. Eilen kassiin lähti 2-laatuinen söpö paita kympillä sekä vähän kalliimpi kääntöpipo. Hypistelin myös pitkään mustaa jumpsuitia, mutta hinta oli vähän liian iso päivän budjetille.
Päivän yllättäjä oli Verson puoti, josta lähdin kolmen vaatteen kanssa. Suurin osa heidän vaatteistaan on aikalailla liian kirjavia omalle silmälleni, tulee vähän mieleen Metsola, mutta joukossa on myös helmiä. mm. tämä Streethuppari. Heillä oli myös aika siisti musta hupullinen naistenmekko, mutta sitä ei ainakaan vielä löydy heidän verkkosivuiltaan.
Vaatteiden lisäksi ostin Evanorrin osastolta kasan ranskalaisen arkkitehdin Pascal P. Parmentierin leikattavia postikortteja, joista saa askarreltua huikeita pienoismalleja. Mukaan lähti mm. paloauto, traktori ja laiva. Katsotaan riittääkö sorminäppäryys ja saako pikkutyyppi itselleen paperilentokoneen vai käykö niin, että kortit lähtevät näppärimpiin käsiin lahjoina.
Päivän vaatesaldo (Papu, Silverjungle, Verson Puoti – kaikki paitsi pipo alehintaisia):
Lapsimessuilla olisi ollut vaikka mitä kivaa puuhaa myös pikkutyypille, mutta mies ei sitten jaksanutkaan lähteä pikkutyypin kanssa messuille (alkuperäisen suunnitelman mukaan pari tuntia äidin jälkeen), joten paloautot, poliisit ja puuharadat jäivät kokematta. Ehkä sitten ensi vuonna. Oli siinä tietysti oma viehätyksensä, kun sai ihan kunnolla keskittyä ja katsella, ilman joka suuntaan juoksevaa pikkutyyppiä.
Kotona pikkutyyppi katseli Late Lammasta ja minä katselin pientä lastani. Miten siitä onkin tullut jo niin iso? Takkutukka, joka pussaa, halaa ja rakastaa, ja välillä vähän uhmaikäilee.
Ääniala 
1 kommentti