Rauhallinen vappuviikonloppu

Päiväkodin vappujuhliin sai laittaa naamiaisasun. Kävin ostamassa pikkutyypille palomiehen hatun sekä keltaiset tyttöjen legginssit. Käänsin kuvallisen punaisen kauluspaidan toisinpäin, leikkasin legginsit paloiksi ja ompelin ne palomiehen takkiin. Hattu päähän ja menoksi; pikkutyyppi ainakin tykkäsi. Halpaa ja nopeaa.

palomies

Meidän vappumme meni rauhallisissa merkeissä. Vappuaattona oli sekä pikkutyypin että minun laulutuntini, ja kotona olimme vasta kahdeksan jälkeen. Siinä sitten paistelimme vappumunkit ja heilautin pari serpentiinin pätkää lampun päälle.

Yleensä olemme olleet vappuaamuna Ulliksella piknikillä, mutta tänä vuonna perusjengistä oli osa sairaana ja osa ei vaan halunnut lähteä viileään ilmaan. Lisäksi olimme menossa iltapäivällä ystävien luokse brunssille, joten emme menneet perinteistä reittiä ruokakaupan kautta. Kävimme kuitenkin pikaisesti Ulliksella tapaamassa pikkutyypin ukkia, ja juomassa lasilliset kuohuvaa.

vappu_2

Ystävien vappubrunssi muuttui viikon aikana kihlajaisbrunssiksi, joten lähdimme brunssille tulevan avioparin luokse. Ihana, ihana asunto, johon he olivat muuttaneet syksyllä.

Lauantaina kävimme pikkutyypin Espoon mummon luona saunomassa ja syömässä. Sunnuntaiaamuna olin kello yhdeksän Tuomiokirkon kryptassa avaamassa ääntä. Kuorollamme oli jumalanpalvelusavustusvuoro ja pääsimmekin todistamaan seitsemän uuden papin vihkimistä. Jumalanpalvelus kesti… Sen jälkeen meillä oli vielä kahden tunnin harjoitukset tämän päivän konserttia varten. Olemme lähdössä perjantaina kuoromatkalle Ranskaan (jes, aurinkoa ja lämpöä), ja tänään meillä oli matkaanlähtökonsertti Pakilan kirkossa. Ohjelmisto on pitkä ja minulla on pieni soolo viimeisessä kappaleessa, joten mietin loppuvaiheessa, kun kurkkua alkoi kuivata, että tuleekohan minulta enää ääntä. Hyvin se kuitenkin meni, Pakilan kirkossa on erinomainen akustiikka.

vappu

Ehkä ensi vuonna sitten taas piknikille.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: