En ole koskaan pitänyt valmiiksi määritetyistä ryhmistä, oli sitten kyse kouluprojekteista tai työpaikan kesäjuhlista. Tunnen oloni epämukavaksi, jos en tunne ihmisiä hyvin. Apua, joudun keskustelemaan. Apua, ei minulla ole kuitenkaan mitään sanottavaa.
Kun kuulin, että me majoittuisimme kuoromatkallamme Ranskassa sinne meidät kutsuneiden kuorolaisten perheissä, ensimmäinen ajatukseni oli voi ei. Meillä toki oli mahdollisuus majoittautua myös hotellin, mutta sen olisimme joutuneet itse maksamaan. Nyt saisimme kolme yötä ns. ilmaiseksi. Kun kuoromme puheenjohtaja ilmoitti, että voisimme myös toivoa pääsevämme perheeseen yhdessä toisen kuorolaisemme kanssa, laitoin heti listalle nimeni perään kuorokaverini nimen, häneltä ensin asiaa edes kysymättä. Tunnemme kuitenkin toisemme jo kohta kymmenen vuoden takaa, joten hän ei pahastunut :)
Meidät Ranskaan kutsuneen Cantifolio-kuoron jäsenistö on jonkin verran iäkkäämpää kuin meidän kuorolaisemme eikä englanninkielen taito kuulemma ole kaikilla hallussa. Merkitsimme kuitenkin listaan kielitaitomme ja meidät jaettiin sen mukaan perheisiin.
Isäntäperheemme oli ihana. En tiedä tarkalleen heidän ikäänsä, mutta arvelisin sen olevan jotain seitsemääkymmentä. Perheen aviomies on ollut ennen eläkkeelle jäämistään Robertet-hajuvesiyhtiössä jonkinlainen raaka-aineiden/kukkien sisäänostajajohtaja, joten hän on kiertänyt paljon ympäri maailmaa. Nyt hän kuitenkin nauttii oman puutarhansa hoidosta, ja hiljaisuudesta. Vaimo on opiskellut ja opettanut ulkomailla sekä matkustellut miehensä mukana, joten kumpikin siis puhui erinomaisesta englantia (ja vaimo lisäksi ainakin espanjaa). Mies tosin ilmoitti aluksi, että ei puhu englantia, mutta ilmeisesti meidän puheripulimme sai hänetkin avautumaan. En nimittäin kyllä muista, koska olisin viimeksi puhunut niin paljon englantia, niin vapautuneesti.
Ensihetkestä alkaen (he olivat meitä vastassa bussiasemalla, tulimme Nizzan lentokentältä) tunnelma oli todella välitön ja vieraanvarainen. Emäntämme oli suunnitellut meille heti perjantaiksi Expo Roseen tutustumista ja hänen seurassaan vietimmekin ensimmäiset tunnit Grassessa. Isäntämme toimi viikonlopun aikana enimmäkseen kuskinamme, sillä he asuivat kymmenen minuutin ajomatkan päässä Grassen keskustasta, Peymeinade-nimisessä kylässä.
Kävi ilmi, että heillä oli pihassaan uima-allas. No eipä ollut uimapukua mukana, ei jotenkin tullut mieleenkään, että sitä tarvitsisi. Taisimme ollakin melkein ainoita, joilla uima-allas oli. Vieraanvaraisuudesta saimme nauttia lisää, kun emäntämme toi lauantaiaamuna sängyllemme kasan hänen uimapukujaan ja löysimme sieltä suht hyvin sopivat asusteet päällemme. Isäntä olikin jo käynnistämässä uima-altaan puhdistustekniikkaa ja pian alkoi veden pinta pulputa.
Aurinko paistoi, joten mikäs siinä. Uimapuku päälle ja altaalle. Jestas, että oli kylmää vettä. Mutta sinne mentiin. Isäntä noukki koko viikonlopun ajan altaan pinnalta viereisestä puusta putoavia lehtiä, vaikka sanoin, että ei se ollut tarpeen. Vielä maanantaiaamuna ennen aamiaista ja lähtöämme kotiin kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja kipittelin altaalle. Aurinko lämmitti ihanasti, kuten lämmitti koko viikonlopun, ja altaan vesikin oli jo lämmennyt sopivaksi. Täytyy sanoa, että sillä hetkellä en olisi vielä halunnut lähteä kotiin.
Ensimmäisenä iltana meille oli tosiaan järjestetty nyyttärityyppinen illallinen ja lauantaina söimme paikallisen hotellin buffassa, Cantifolian kustantamana. Muuten ruokailun hoiti isäntäperheemme. Lauantaina altaalla istumisen jälkeen, ennen konserttia, isäntä valmisti meille ”barbeque”-ruokaa eli grillasi lihaa. Tarjolla oli myös jonkinlaista perunamakkarasosetta ja pitkulaisia retiisejä. Retiisi on tuolla joku juttu, koska niitä oli aterialla joka kerta. Sunnuntaina he valmistivat meille erinomaista merenelävärisottoa. Kumpanakin päivänä saimme lisäksi jälkiruokaa ja tokihan nyt roseviini kuuluu ranskalaiseen elämänmenoon. Olihan se aika mahtavaa istua lämpimällä terassilla, edessä uima-allas ja lasi viileää roseta. Oli niin ihana lomafiilis.
Lauantaina esiinnyimme Grassen täpötäydessä Notre-Dame-du-Puy -katedraalissa. Cantifolio oli ilmeisesti mainostanut meitä mm. 3500 sähköpostin välityksellä, joten meiltä odotettiin paljon. Ja kyllähän me aivan erinomaisesti laulettiin.
Sunnuntain Châteauneuf-nimisessä kylässä lauletun konsertin jälkeen osa lähti syömään paikalliseen pizzeriaan ja mekin saimme isäntäperheen luona itse tehtyä pizzaa. Sekä tietysti roseviiniä.
Sunnuntaina päivällisen jälkeen annoimme pienen kiitoslahjan sekä lauloimme kiitokseksi Merikannon Onnelliset. Meillä oli heidän talossaan oma makuuhuone, oma kylpyhuone sekä ulos aukeavat ovet. Täytyy sanoa, että ne kolme päivää, jotka vietimme heidän luonaan olivat melkeinpä täydelliset. Se vieraanvaraisuus, joita he meitä kohtaan osoittivat, oli jotain käsittämätöntä. Upea sää, hyvä ruoka ja viini, uima-allas, mahtavasti menneet konsertit, omaa sooloani kohtaan osoitetut ylistykset… En tiedä, miten me pystymme samaan, jos he tulevat vastavierailulle Suomeen.
En voi sanoa muuta kuin kiitos, kiitos, kiitos!
Ääniala 