Mies on purjehtimassa koko viikonlopun, joten me lähdimme pikkutyypin kanssa mummin luokse Turkuun. Sain juuri pikkutyypin päiväunille kovan huudon jälkeen (en halua mennä nukkumaan!), joten istahdin aurinkoiselle terassille valkoviinilasi seuranani. Ihanan lämmin!
Tulee mieleen kuoromatkamme viimeinen päivän, jolloin lähdimme aamulla bussilla kohti Nizzaa. Nizzan lentokentällä tavaroiden säilytys on järjestetty ihan järjettömästi. Ensin ajetaan shuttlella ykkosterminaalista kakkosterminaaliin, jossa etsitään nollakerroksesta tavaroidensäilytyspalvelu. Siellä matkalaukkujen vetoketjulukkoihin laitetaan punaiset kiristysnauhat. Mutta jos on sellainen matkalaukku, jossa osaa vetoketjuista ei saada kiristysnauhoilla kiinni, laukku pyöritetään kokonaan punaiseen muoviin, pyöriä myöten. Aika seksy, sanoisinko. Sitten laukku täytyy kantaa (koska ne pyörät siellä muovissa) ykköskerrokseen luukulle C0 (ainakin puoli kilometriä), jossa odotetaan, että jollakin olisi aikaa läpivalaista laukku. Kun laukku on käynyt läpivalaisukoneessa, turvatarkastaja läppäisee laukkuun Surete-tarran ja laukku kannetaan takaisin nollakerrokseen, jossa laukku annetaan talteen ja maksetaan siitä huvista 14 euroa. Sen jälkeen siirrytään odottamaan bussia pitkään jonoon, ja todetaan, että emme millään mahdu seuraavaan bussiin. No, onneksi shuttlella pääsee takaisin ykkösterminaaliin, josta voidaan sitten ottaa bussi kohti Nizzan keskustaa.
Nizza on vaan niin IHANA. Kun saavuimme viimein keskustaan, ehdotin heti, että istahtaisimme syömään rannalle. Ja jotenkin päädyimme samaan rantaravintolaan kuin pari vuotta sitten työ/lomamatkalla. Naminamisalaatti, pullo roseta, ihoa hivele lämpö, vieressä kuohuvat aallot. Ei voisi olla täydellisempää.
Parin tunnin rantanäkymistä nauttimisen jälkeen käppäilimme Vanhaan kaupunkiin ja satuimme keskelle paikallista kirpputoria. Ok, no ehkä vähän erilainen kuin kirpputorit Suomessa, enemmänkin vintagemarkkinat.
Meillä oli aikaa Nizzassa noi viitisen tuntia ja olisin kyllä voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Mutta loma loppuu aikanaan, joten suuntasimme bussilla kohti lentokenttää, jossa bussi onneksi ajoi ensin kakkosterminaalille, ja saimme punaiset matkalaukkumme mukaan. Veitsellä muovit rikki ja pyörät kulkivat taas. Matkan huipensi puolen tunnin turbulenssi yläilmoissa ja pakko myöntää, että pari kyyneltä vierähti tämän hieman lentopelkoisen poskelle. Oli kiva olla taas kotona, mutta kyllä tuo etelä-Ranska on vienyt sydämeni.
Parin vuoden takaisin Nizza-postauksia voi lukea lisäksi täältä ja täältä sekä Cannesista täällä.
Ääniala 