Pikkutyyppi täyttää tällä viikolla kolme. Juhlimme häntä tiistaina sukulaisten ja muutamien ystävien kanssa. Pongasin Pinterestistä kuvan jäätelöbaarista, ja päätin samantien että tänä vuonna juhliin ei tule kakkua vaan jätskibaari. Halusin päästä helpommalla kuin yksivuotissynttäreillä ja edullisemmin kuin kaksivuotissynttäreillä. En tiedä toteutuiko kumpikaan, sillä yllättäen valmistelut jäivät taas viime tinkaan eikä se jätskibaarikaan nyt ihan ilmaiseksi tullut. Varsinkaan kun eksyin Pop up kemujen sivuille, josta piti tietysti hankkia teemaan kuuluvia tuotteita.
Minulla on monesti suuria ideoita ja näkemys, miltä idean toteutuksen tulisi näyttää, mutta itse toteutus sakkaa kyllä usein aika pahasti. Jätsibaari onnistui kuitenkin mielestäni aika hyvin, ainakin paremmin kuin yksivuotissynttäreiden norsukakku, josta tuli hikoava sokerimassatorni.
Pikkutyypin jäätelöbaarissa oli tarjolla Kolmen kaverin jäätelöistä suklaa, punaherukka&kermajäätelö, mansikka&vanilja ja vadelma&valkosuklaa sekä Jymyn vaniljajäätelö. Päälle sai itse laittaa mansikoita, mustikoita, suklaapaloja, pieniä vaahtokarkkeja, strösseliä sekä kinuskikastiketta. Kipon lisäksi vaihtoehtona oli vohvelitötterö, mutta kipot olivat kyllä helppokäyttöisempiä. Lisäksi tarjolla oli Lidlistä ostettu keksisekoitus.
Suolaisina tarjottavina oli vihannescombo kipoissa, popcornia, Hellapoliisin välimerellinen couscoussalaatti sekä kylmäsavulohirullat.
Jäätelöbaariin kuuluu tietysti jääpaloilla täytetty sinkkivati, jonka etsiminen tuotti hieman päänvaivaa. En todellakaan halunnut tyytyä meiltä löytyvään keltaiseen muovivatiin, joka olisi sekin ihan hyvin käynyt. Vaihtoehdoiksi jäi lopulta Ikean sekä Clas Ohlsonin versiot, ja päädyin Clasuun, koska se oli lähempänä. Seuraavaksi ongelmia tuotti jääpalat. Stockmannille menin ensimmäisenä, mutta siellä oli jäljellä vain yksi pussi, ja sekin oli revennyt sivusta. Olemme joskus yrittäneet saada jääpaloja Hesburgerista, mutta sieltä niitä ei saatu, joten tälläkään kertaa emme yrittäneet. Google kertoi, että kannattaa kokeilla Prismaa tai Citymarketia, ja Cittarista kannoinkin kuusi säkillistä jäätä pakastimeemme, johon ei sitten kovin paljon muuta mahtunutkaan. Note to self: kolme 1,5 kilon pussia riittää mainiosti vadin täyttämiseen. No, onpa ainakin nyt jäitä, jos tekee mieli vaikka pakastinkylmää vettä.
Jätskibaari hupeni vauhdilla, joten ilmeisesti se oli oikein hyvä vaihtoehto kakulle. Myös suolaiset, jopa vihanneskipot, tekivät kauppansa. Mitään ei oikeastaan jäänyt yli, mitä nyt couscoussalaattia taidetaan syödä vielä pari päivää (tein kolminkertaisen annoksen, joka olisi riittänyt varmasti kahdenkymmenen hengen sijaan kolmellekymmenelle).
Pikkutyyppi repi tapojensa mukaisesti lahjat auki vauhdilla, äidin avustuksella tietysti, ja söi luvattoman paljon vaahtokarkkeja, jotka jätin vahingossa liian näkyville. Noh, kerrankos sitä kolme täyttää. Lahjapaketeista paljastui junia, kirjoja, pari peliä, palloja, söpö taskulamppu sekä saippuakuplakone.
3-vuotias pikkutyyppi on ihana ollessaan ihana ja kovasti äitiä raivostuttava ollessaan uhmakas. Päivät ovat vuoristorataa, mutta sitä se kai on pienen 3-vuotiaan ihmisen kanssa. Junat ovat tärkeitä ja Late Lampaan jälkeen on siirrytty katsomaan Ryhmä Hauta. Potkupyörällä ajetaan pelottavan kovaa vauhtia ja sohvalla on kiva pomppia. Puhe on sujuvaa ja vaipoista päästiin eroon pari viikkoa sitten. Kolmen vuoden vaiheilla on alettu hieman ujostella, ja kyllä hän vieläkin on ihan äidin poika. Odotan kovasti sitä hetkeä, kun hän sanoo itse ”rakastan äitiä”, sillä kyllä minä niin kovasti häntä rakastan.
Kaikki on muuten ihan itse ostettu omilla pienillä pennosilla.
– Jäätelöauto&kupit, jäätelöviiri sekä mustavalkoraidalliset vihanneskipot Pop up kemut
– Sinkkivati ja mustavalkoraidalliset jäätelökipot Clas Ohlson
– Jääpalat K-Citymarket