Pari päivää Berliinissä

Nyt se kesä sitten tuli. Tai no siis ne lämpimät kelit. Kun työt alkoi. Jep. No, hyvä että tuli edes nyt.

Käytiin viimeisellä lomaviikolla Berliinissä. Miehen kanssa kaksin. Pikkutyyppi oli viettänyt oikein hauskat kolme päivää mummolassa. Meitä ei säät kovin Berliinissäkään hellineet, mutta ei onneksi sadetta saatu niskaan. Olemme käyneet Berliinissä seitsemän vuotta sitten ja tällä kertaa oli tarkoitus vain olla; ei nähtävyyksiä.

berliini_1

Majoituimme Berliinin länsipuolella, Hotel Zoo:ssa, joka sijaitsee eläintarhan läheisyydessä ja Kurfürstendamm-nimisen kadun varrella. Kyseinen katu on ilmeisesti yksi kaupungin parhaimmista ostoskaduista, ja sieltä löytyy niin luksusvaatemerkkien kuin -autojen liikkeitä.

Ensimmäisenä iltana käppäilimme lähikatuja, kävimme vaatekaupoissa ja istuimme Teslassa. Minä ostin C&A:sta kassillisen vaatteita pikkutyypille, mies Apple Watchin hotellimme vieressä olevasta Applen liikkessä. Nuo Applen liikkeet ovat kyllä jotenkin todella hienoja, harmi että Suomessa ei sellaista ole.

Olin liikkeellä pelkillä käsimatkatavaroilla, elämäni ensimmäistä kertaa, joten kovin paljoa ei ostoksia voinut tehdä. Lopulta lähdin kuitenkin kotiin mm. kolmien kenkien kanssa. Kaikki tosin pikkutyypille. Itselleni ostin vain pari paitaa, mutta nautin silti suunnattomasti pelkästään kaupoissa kiertelystä. Pikkutyypin kanssa se kun on aika lailla mahdotonta.

berliini_2

hotelzoo_7

hotelzoo_5

hotelzoo_9

hotelzoo_2

Olin lukenut hyvää hotellimme Grace-ravintolasta, ja hotellin baarissa söimme hotelliin kirjauduttuamme loistavat ruoat, joten ensimmäisenä iltana varasimme ravintolasta pöydän. Todella tunnelmallinen paikka ja aivan loistavat alkuruoat. Pääruoat eivät sitten enää olleetkaan kovin kummoiset ja palvelukin oli aika kalseaa. Mutta eipä se niin kovin haitannut, minusta oli vain niin siistiä istua kauniissa ravintolassa rauhassa.

hotelzoo_1

hotelzoo_4

hotelzoo_3

hotelzoo_6

hotelzoo_13

Toisena päivänä lähdimme tutustumaan Neukölln-nimiseen alueeseen, joka on kuulemma tällä hetkellä hyvin suosittu alue varsinkin nuorten, taiteilijoiden ja bilettäjien keskuudessa. Kävimme hauskalla kattoterassilla, postaan siitä vielä erikseen. Neuköllnistä palasimme hotellille päin ja kävimme myös toisessa kattoterassibaarissa, joka muistutti aikalailla Tampereen tornihotellin baaria. Illalla lähdimme kuuntelemaan jazzia A-trane-jazzklubille. Kävimme edelliselläkin Berliinin reissullamme jazzklubilla, minä kun tykkään jazzista todella paljon. Keikan jälkeen istuimme vielä hetken hotellimme baarissa ja ihmettelimme menoa. Suomessa hotellibaareissa viihtyy lähinnä hotellivieraat, mutta Berliinissä hotellien baarit vetävät paikallista väkeä kuin parhaimmat klubit. Paikalla näytti olevan Berliinin kermaa, joten oli ihan hauska nauttia lasillinen roseta siinä joukossa. Mutta koska nyt oli myös mahdollisuus nukkua, lähdimme aika ajoissa nukkumaan.

hotelzoo_15

Kolmantena päivänä kävimme kylpylässä. Olin pongannut jostain netistä mielenkiintoisen kuuloisen Liquidrom-nimisen span, mutta luettuani tarkemmin arvosteluja Tripadvisorista, en enää halunnutkaan sinne. Joten hetken etsiskeltyäni löysin Vabali span, joka näytti kuvien perusteella todella hienolta paikalta. Spa on tekstiilivapaa eli siellä ei saa käyttää uimapukuja. Ainoastaan kylpytakit ja pyyhkeet ovat sallittuja. Pukeutumistilat ovat yhteiset miehille ja naisille, mutta suihkutilat löytyy erikseen. Sanotaanko vaikka, että kaikenlaisia vartaloita tuli vastaan. Eipähän haitannut omat vatsamakkarat.

Mutta siis itse spa. Balilainen spa keskellä Berliiniä kuulostaa niin eksoottiselta, että sen täytyy olla hieno mesta. Ja se todella oli. Aivan mieletön. Alue on iso, sieltä löytyy kolme eri allasta, joista kaksi on ulkona. Saunoja on varmasti joku viisitoista ja erilaisia rentoutumistiloja löytyy sieltä täältä. Alueella ei saanut ottaa kuvia, ja puhelinkin piti jättää lokerikkoon, mutta heidän nettisivuiltaan löytyy kuvia (otin yhden kuvan salaa, hui). Vietimme kylpylässä nelisen tuntia (hinta 24 euroa) ja söimme siellä todella maittavat wokkiruoat. Ja nautimme tottakai lasilliset viiniä.

Lämminvesialtaalla ihmiset istuivat rennosti itseään peittämättä ja ulkoaltaalla uidessa fiilis oli kuin Balilla. Voi vain kuvitella miten upea spa on aurinkoisella säällä, me saimme nauttia hieman pilvisestä säästä. Nettisivuilla on myös kuvia, jotka on otettu iltahämärällä ja voi että miten tunnelmallisen näköistä siellä on. Spa on auki puoleenyöhön, joten iltavalaistuksesta saa nauttia pidempäänkin. Jos käytte Berliinissä, suosittelen kyllä suuresti Vabali spassa vierailemista. Hieman luksusta elämään.

vabali

Kiva reissu kaiken kaikkiaan. Pitäisi enemmän tehdä tällaisia #matkallailmanlasta -reissuja, sillä kyllä niillä on selvästi henkistä hyvinvointia parantava vaikutus. Kuvia otin lähinnä hotellista ja niistä parista kattoterassista. Sekin oli tehty päätös; ei keskitytä kuvaamiseen.

hotelzoo_8

hotelzoo_11

hotelzoo_10

hotelzoo_12

hotelzoo_14

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: