monkeybar_1

Jos haluaa nauttia viinilasillisen ja samalla tsekkailla Berliinin eläintarhaa, kannattaa vierailla Hotelli Bikini Berliinin kattoterassilla. Monkey Bar oli kivannäköinen baari, jossa oli selvästi paljon paikallista väkeä, ei siis pelkästään hotellin vieraita. Baarista tuli mieleen hieman Tampereen Moro Sky Bar, jotenkin samanlainen fiilis. Monkey Baarin ruoka oli hyvää ja viini mukavan viileää.

monkeybar_2

monkeybar_3

monkeybar_4

monkeybar_5

Monkey Bar on osa Bikini Berlin -nimistä kompleksia, johon kuuluu hotellin lisäksi urbaani ostoskeskus, elokuvateatteri ja toimistotiloja. Ostoskeskus oli todella kivan näköinen pieniä putiikkeja ja lippulaivamyymälöitä sisällään pitävä kokonaisuus, joka oli selkeästi kohdennettu trendi- ja tyylitietoisille asiakkaille. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee ns. konseptiostoskeskus (Concept Mall), jossa isoissa puisissa ”laatikoissa” on nettisivujen mukaan lyhytaikaisia vaihtuvia vuokralaisia, ns. pop-up-liikkeitä. Näin pienilläkin yrityksillä on mahdollisuus tuoda omia tuotteitaan ihmisten tietoisuuteen. Yhdessä tällaisessa laatikossa oli mm. suomalaisen Lumin myymälä. Moduuleita on viittä eri kokoa ja ne ovat tyyliltään hyvin minimalistisia.

Me kävelimme vain ensimmäisen kerroksen läpi ja poikkesimme ohimennen Promoboon, jossa myydään kierrätysmateriaaleista tehtyjä designtuotteita. Ylimmässä kerroksessa olisi ollut mm. terassikahvila, mutta meillä oli suuntana jazzklubi.

monkeybar_6

monkeybar_7

monkeybar_8

monkeybar_9

monkeybar_10

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s