Julkaistu alunperin Kaupunkininjoissa.
Työpaikassamme ei vietetä perinteisiä joulujuhlia tai kesäjuhlia vaan meidän virkistyspäivät sijoittuvat alkusyksyyn ja -vuoteen. Odotetun päivän suunnittelu annetaan uusille työntekijöille ja päivän agenda on salainen. Yleensä päivään kuuluu kuitenkin jotain liikunnallista aktiviteettia, jonka jälkeen syödään ja juodaan hyvin. Siis yhdessäoloa pienellä kilpailuhengellä maustettuna. Viime talvena olimme mm. sirkuskoulussa.
Tapasimme klo 8.30 Kanavarannssa. Meidät vietiin Johan&Nyströmiin tee- ja kahvimaisteluun. Minä en juo kahvia, joten valitsin teemaistelun; Lissu puolestaan herätteli itseään kahvilla. Oli mielenkiintoista kuulla erilaisista teelajeista ja minullekin tuli paljon uutta tietoa, vaikka olenkin irtoteen suurkuluttaja.
Virkistyneinä aloimme porukalla arvuutella, että mihin menisimme seuraavaksi. Joku ehdotti, että lähtisimme purjehtimaan, toinen oli jo menossa jäänmurtajille. Kun astuimme Suomenlinnan lauttaan, kolmas oli varma, että pääsisimme Suomenlinnan seikkailukierrokselle.
Aivan seikkailulle emme päässeet, mutta opastetulle kierrokselle Suomenlinnan suljettuihin tunneleihin ja kuivatelakalle kyllä. Meitä oli kehotettu ottamaan taskulamput mukaan, mutta ei tainnut kovin monella sellaista olla vaan iPhonet valaisivat pimeitä ja kosteita tunneleita. Pääsimme myös todistamaan, kuinka koko Suomenlinna peittyi sumuun. Oli aika epätodellisen kaunista.
Opaskierroksen ja lounaan jälkeen pääsimme urheilemaan. Tiesittekö, että Suomenlinnassa on liikuntasali? Kuntomaneesi sijaitsee Venäjän vallan aikaan rakennetussa tykistömaneesissa, joka kunnostettu moderniksi liikuntasaliksi. Meille oli järjestetty leikkimielinen kisa, jossa lajeina oli mm. saappaan heittoa, golfpallon kuljetusta, frisbeen heittoa ja pituushyppyä. Hauskaa oli, vaikka oma saappaani ei kyllä lentänyt ollenkaan siihen suuntaa mihin olisi pitänyt.
Upeassa auringonpaisteessa kuntoilun kruunasi sauna ja janojuomat Kuntomaneesin tiloissa. Kuntomaneesin vieressä on muuten Suomenlinnan pelastusasema, joka on miehitetty toukokuusta syyskuun loppuun. Muutenkin Suomenlinnassa tuntuu olevan vielä paljon paikkoja, joissa ei ole tullut käytyä.
Päivän päätteeksi meille oli tarjolla olutmaistelu ja illallinen Suomenlinnan Panimossa. Koska en juo myöskään olutta, meni maistelut vähän ohitse. Lissulla kyllä oli edessään kaikki neljä eri lajia, taisi niistä joku suosikkikin löytyä. Panimossa tehdään myös omaa siideriä, mutta tällä kertaa join valkoviiniä.
Takaisin mantereelle päästyämme sitkeimmät sissit jatkoivat vielä bilettämään, mutta itse olin niin poikki, että valitsin pääsäryttömän aamun ja lähdin nukkumaan.
Olen käynyt Suomenlinnassa monia kertoja, mutta kertaakaan en ole kiivennyt tykin päälle. Nyt katselin aikani koululaisten kiipeilyä ja halusin itsekin päästä ylös. Ei muuten ollut ihan helppo nakki.