Julkaistu alunperin Kaupunkininjoissa
Viime hetken vinkkinä vinkkaan teille Kalliossa tee-se-itse -periaatteella järjestettävästä Karhupuiston joulutorista. Joulutori on on järjestetty kahtena viikonloppuna ja tänään on vielä yksi mahdollisuus mennä nauttimaan jouluisesta toritunnelmasta. Voi kun olisi lunta; voin vain kuvitella kuinka kivalta tori ja joulukuusen valot näyttäisivätkään lumisessa maisemassa.
Kävimme viime viikonloppuna kiertelemässä kojuja ja nauttimassa hot dogit hodarifillarista. Sää ei ollut kovin jouluinen, mutta ruoan tuoksu ja lämmin glögi toivat kuitenkin kivan fiiliksen.
Joulutorilla voi myydä kuka vain, mitä vain haluaa, ja tarjolla olikin erilaisia käsitöitä, koruja, joulukoristeita, kirppistavaraa, rivoja piparkakkuja, hodareita, puuroa, alkoholitonta olutta ja makkaraa. Kallion kirkko tarjosi glögiä ja pipareita, ja joulukuusikauppiaskin oli paikalla.
Joulutori toteutetaan ajatuksella, että jos Karhupuistossa voidaan järjestää Siivouspäivä niin samalla periaatteella voidaan yhdessä toteuttaa myös joulutori. Ihan mahtavaa. Olisin itsekin mennyt myymään korttejani, mutta lauantaiaamut on meillä pyhitetty pikkutyypin telinevoimistelulle.