Julkaistu alunperin Kaupunkininjoissa
Tänäkin vuonna meidän joulumme vietettiin hyvin perinteisesti. Siihen kuului joulupuuro, Lumiukko, joulusauna, perhekirkko, joulupöytä ja evankeliumin luku sekä tietysti joulupukki. Ainoastaan joulurauhan julistus jäi katsomatta. Vietimme aaton pikkutyypin ukin luona isolla joukolla.
Minulle Lumiukko-elokuvan katsominen on tärkeä traditio ja sain kuin sainkin myös pikkutyypin siihen ihastumaan. Tosin iltapäivällä se oli ”se joulupukkiohjelma”. Joulukirkossa en yleensä käy, mutta lähdimme silti pikkutyypin kanssa mukaan. Hohhoijaa, pikkutyyppiä ei kirkko kiinnostanut tippaakaan vaan hän putsasi kirkon lattiat puhtaaksi ja leikki piilosta huivin alla. Minä sen sijaan kyynelehdin pienen kuoron kauniille laululle.
Ukin kuusi oli kovin kuiva ja tiputteli neulasiaan oikein urakalla.
Joulupukki saapui puoli tuntia myöhässä, ison lahjakassin kanssa. Kauhistelin jossakin vaiheessa iltaa kuusen alla olevaa pakettimäärää, mutta olihan meitä kuitenkin yhdeksän aikuista ja lapsi. Loppujen lopuksi pikkutyyppi ei tainnut olla edes se, joka sai eniten lahjoja. Pikkutyyppi uskalsi myös istahtaa pukin syliin, suu isossa hymyssä. Ihana pieni ihminen <3
Pikkutyyppi avasi innoissaan ison paketin, josta paljastui ihka ensimmäiset pienet legot. Lego City olisi melkein riittänyt ainoaksi lahjaksi, sen verran innokkaasti hän keskittyi rakenteluun eikä olisi edes halunnut avata muita lahjoja. Minä olin ostanut joulukalenteriin kaikki Ryhmä Haun hahmot kulkuvälineineen ja joulupaketista ilmestyi sitten vahtitorni. Kyllä sekin lopulta kelpasi, koska ”minä tykkään legoista ja vahtitornista” oli illan kommentti.
Minua hieman ahdistaa lelujen määrä, vaikka tiedän, että meillä ei todellakaan ole niitä mitenkään ylipaljon. Olen sitä paitsi huomannut, että kaikilla tärkeimmillä leluilla leikitään vuorotellen ja joskus ne tuodaan jopa samaan leikkiin. Tämän joulun hitti on ollut rosvot, jotka pakenevat poliisia. Uudestaan. Uudestaan. Uudestaan. ”Mitäs jos vaikka välillä leikittäisiin autoilla?” ”Joo, poliisiautoilla”.
Joulupäivänä siirryimme anoppini luokse joulupäivälliselle. Oli taas sellaiset tarjoilut, että huh huh. Kinkkukin on aina niin kauniisti koristeltu.
Anopin kuusi oli perinteitä noudattaen hyvin tuuhea, erittäin koristeltu ja kattoon asti ylettyvä.
Tapaninpäivänä palasimme kotiin ja kyllä se oma kuusi on se kaunein. Ei ehkä niin iso kuin yleensä, mutta oma koti, paras kuusi.
Kiitos joulu, olit hyvä. Vain lumi puuttui.
Ääniala 