Julkaistu alunperin Kaupunkininjoissa
Meillä oli täydelliset häät, vuonna 2009. Oli itsetehdyt kutsut, häälehti, samppanjakorkeista tehdyt paikkamerkit ja kolme ihanaa kaasoa. Sata vierasta, kaunis hääpuku ja parasta ohjelmaa. Tunnelmalliset häät, jossa jokainen pieni yksityiskohta oli ajateltu. Ei tylsiä hiljaisia hetkiä, paljon hyvää musiikkia ja oma lauluni sulhaselle. Häät maksoivat aika paljon, vaikka meillä olikin suhteellisen tiukka budjetti. Se oli kuitenkin aivan erilainen budjetti, joka oli rakkaan pikkuveljeni yhdistetyissä ristiäis-hääjuhlissa marraskuussa.
Pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä menivät viime keväänä aikalailla salaa naimisiin maistraatissa, ja he saivat suloisen pienen pojan kesällä. Kovasti odottelimme kaikki perheenjäsenet jonkinlaisia juhlia, ja vihdoin he sellaiset sitten järjestivät. Pääosassa oli ihana poika, joka ristittiin virallisesti, vaikka hänellä nimi olikin ollut jo monta kuukautta. Minä sain kunnian olla kummitäti, mistä olen erittäin iloinen, koska kerkesin jo ajatella, että en koskaan saa tuota hienoa tehtävää osakseni. Pääsin siis toimimaan sylikummina, ja kummipoikani suoriutui omasta tehtävästään erinomaisesti, mitä nyt hieman pureskeli ohjelmalappusta.
Toki juhlimme myös hääparia, ja voi mitkä juhlat ne olivatkaan. Veljeni ja hänen vaimonsa harrastavat suunnistusta ja se näkyi muun muassa suunnistuskarttana paikasta, jossa he olivat ensimmäisen kerran tavanneet. Juhlien paikkana oli kotoisa sotaveteraanien korsutupa, jonne mahtui vieraita kolmisenkymmentä. Kävimme aamulla auttamassa paikan koristelussa, mutta vasta illalla, pimeässä kynttilöiden loisteessa, näki kuinka tunnelmallinen paikka se olikaan.
Häät järjestettiin yhdessä vanhempien kanssa, ja kaikki tehtiin itse. Tarjolla oli äidin miehen tekemää lohikeittoa sekä hääparin itse keräämistä mustikoista ja marja-aronioista tehtyjä kakkuja. Veljeni oli tehnyt kakkujen alle upeat puualustat. Koristelussa käytettiin havuja, kynttilöitä ja vanhoja lapsuuskuvia. Alunperin he eivät olleet ajatelleet tarjota viiniä, koska budjetti oli niin pieni, mutta sain heidät suostuteltua tarjoamaan edes alkumaljat. Loppujen lopuksi viiniä toivat mukanaan ainakin minä, äitini ja morsiamen äiti. Todellista yhdessätekemistä siis.
Vieraina oli hääparin läheisimmät perheenjäsenet ja ystävät. Juuri sopiva määrä tekemään juhlista heidän näköisensä. Ei ollut kalliita hääpukuja eikä monen sortin menua. Oli lapsia, koiria, puheita, laulua ja havun tuoksua. Rakkaita ihmisiä ja rentoa yhdessä oloa. Pikkutyyppi sai juuri sinä päivänä silmätulehduksen, mutta se ei näyttänyt menoa haittaavan vaan hän nautti leikkikavereista täysillä.
Suurimman osan vieraista lähdettyä, morsiamen äidin hankkimat ”tarjoilijat” pesivät astiat ja saivat kotiin vietäväkseen jäljelle jäänyttä keittoa. Paistoimme takassa makkaraa, siivoilimme tupaa ja nautimme juhlien viimeisistä hetkistä.
En tiedä, mitä pikkuveljeni ajattelee päivästä näin kaksi kuukautta myöhemmin, mutta omasta mielestäni ne olivat täydelliset häät.
Ääniala 