Julkaistu alunperin Kaupunkininjoissa
Oopperaa, selloja, Apocalyptica. Ei paha.
Apocalyptican Eicca Toppinen ja Perttu Kivilaakso ovat säveltäneet musiikin uuteen Indigo-nimiseen oopperaan, jossa liikutaan monella tasolla: paralleelitodellisuudessa, unimaailmassa ja yksilöiden alitajunnassa. Ooppera on draaginen rakkaustarina ja siihen liittyy lääketehdas, lääkkeiden sivuvaikutuksia, mellakointia ja konehirviö. Olin kuuntelemassa viime torstaina Sanomatalon mediatorilla järjestetyssä tilaisuudessa, että mistä oikein on kyse.
Oopperaa olivat esittelemässä kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi, säveltäjä Perttu Kivilaakso, musiikin sovittaja ja kapellimestari Jaakko Kuusisto sekä ohjaaja Vilppu Kiljunen. Sopraano Mari Palo lauloi meille Myrnan aarian, ja musiikki kuulosti kyllä lupaavalta. Kansallisooppera hakee Indigolla uudenlaista yleisöä ja toivottavasti sitä myös saa, sillä Apocalypticalla on aika paljon faneja ympäri maailmaa.
Apocalyptican Perttu sanoi säveltäneensä oopperan neljässä viikossa, jossakin Apocalyptican levytyssessioiden välissä. Huh. Päivät tehtiin kuulemma Apocalypticaa ja yöt Indigoa. Lilli sanoikin, että kylmähiki valui välillä otsalta, kun hän kyseli Pertulta, onko tämä saanut sävellettyä oopperaa. Aikarajat kun alkoivat painaa päälle.
Olen ollut Apocalyptican fani jo vuosia. Pidän erityisesti heidän melodisimmista kappaleistaan. Minulle tuli kuitenkin uutena tietona, että Perttu on itsekin oopperafani. Hänen isänsä soitti Savonlinnan oopperajuhlien orkesterissa selloa 17 vuoden ajan, ja Perttu on kuulemma ollut joka kesä mukana katsomassa kaikki harjoitukset ja esitykset. Perttu sanoo, että hänen musiikillinen identiteettinsä ja rakkautensa musiikkiin syntyi noiden kesien aikana. Ja nyt hän kuulee omaa musiikkiaan Kansallisoopperan lavalta.
Kysymykseen metallimusiikin ja oopperan erilaisuudesta Perttu totesi, että kaikessa hänen esiintymisessään on sama päämäärä; hän haluaa tehdä ihmiset iloisiksi ja onnellisiksi, ja mieluiten koskettaa musiikillaan ihmisten sielua.
”Jos avomielisesti rakastat kaikkea ja teet sydämellä asioita, ja tähtäät johonkin, ei koskaan tiedä mistä itsensä löytää.”
Perttu Kivilaakso
Olen menossa katsomaan Indigoa ensi viikolla. Mielenkiinnolla kyllä odotan, että mitä ihmettä siellä lavalla tapahtuu. Ja musiikki. Saakohan se aikaan kylmänväreet…
ps. Indigo näytetään livenä Yle Teemalla lauantaina 30.1.2016.