Lapsen vuosisata Designmuseossa

Julkaistu alunperin Kaupunkininjoissa

Designmuseon pohjoismaista lapsille suunnattua muotoilua 1900-luvun alusta tähän päivään esittelevä näyttely on avoinna vielä tämän viikonlopun. Menkää, menkää. Me kävimme siellä viikko sitten. Näyttelyn tavoitteena on kertoa siitä, mikä yhteys erityisesti lapsille suunnitelluilla tuotteilla ja ympäristöillä on ollut yhteiskunnalliseen kehitykseen. Näyttelyssä on esillä muun muassa huonekaluja, leluja, kirjoja, vaatteita, koulurakennusten arkkitehtuuria, leikkipuistoja ja julkisia tiloja sekä julisteita ja mainontaa. Vaikka mukana on paljon tuttua pohjoismaista muotoilua (Artek, Alvar Aalto, Tove Jansson, Kaj Franck, Lappset, IKEA, Brio, Lego ja Marimekko), joukosta löytyi paljon minulle ihan tuntemattomia huonekaluja ja leluja.

designmuseo_8

designmuseo_3

Näyttely on ihanan värikäs. Seinissä on isoa väripintaa ja toisaalta taas valkoisissa tiloissa lelut ja huonekalut nousevat hienosti esille. Vaikka itseäni kiinnostikin itse näyttely, tulimme osittain paikalle myös näyttelyssä olevan lasten leikkipaikan takia. On liukumäkeä, seikkailurataa, bObleseja ja junaratikka. Minä sain kierrellä rauhassa (no, melkein rauhassa), kun pikkutyyppi vietti aikaa leikkipaikalla isänsä kanssa. Jos vielä näyttelyn keskellä olevaan hiekkalaatikkoon olisi saanut mennä tekemään hiekkakakkuja…

designmuseo_6

designmuseo_1

designmuseo_2

designmuseo_5

designmuseo_7

designmuseo_11

designmuseo_9

designmuseo_4

designmuseo_10

designmuseo_12

Kiersin nopeasti ennen Pikkutyypille luvattua pullaa myös museon kokoelmanäyttelyn ”Suomalainen muoto”, joka kertoo Suomen taideteollisuuden historiasta 1800–luvun lopulta tähän päivään. Tuoleja ja pappamopo! Museon alakerrassa oli huikean valkoinen tila, jossa huomion vei Ilkka Suppasen kattoinstallaatio “Wood cloud”. ”Noin tuhat ohutta puulistan palasta leijailee “vapaasti” kvartsihiekalle täytettyihin kehikkoihin asetettujen näyttelyesineiden yläpuolella.”

designmuseo_13

designmuseo_14

designmuseo_15
Vitsit, pitäisi käydä useammin museoissa.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: