Paperikauppa Putinki

Julkaistu alunperin Kaupunkininjoissa

Minä keräsin pienenä kiiltokuvia. Oli enkeleitä, joulupukkeja, kukkia, eläimiä ja vaikka mitä. Hienoimpia taisi olla sellaiset pitkät enkelit, joissa oli hopeahilettä. Toissa viikolla avasin puisen vetolaatikon Paperikauppa Putingin uuden liikkeen avajaisissa ja mikä muistojen ryöppy minua kohtasikaan, kun eteeni ilmestyi enkelikiiltokuva. Vau, kiiltokuvia on vielä olemassa. Omat kiiltokuvani ovat minulla vieläkin tallessa, sulassa sovussa postimerkkikansioiden kanssa.

putinki1

Putinki on laadukkaiden paperi- ja lahjatuotteiden tukku, jonka tuotevalikoima koostuu omasta painotuotannosta sekä laajasta maahantuonnista. Olen tehnyt Putingin kanssa yhteistyötä reilun puoli vuotta; jälleenmyyjät ovat voineet tilata Putingin kautta suunnittelemiani Pikkunorsun kortteja. Olin Korkeavuorenkadun paperikaupan juhlissa mukana siis taiteilijana. Taiteilija. Huh, aika iso sana. Pikkunorsun verkkokauppa on ollut nyt pystyssä pari vuotta ja sen pyörittäminen on ollut enimmäkseen todella ihanaa. Päivätyöni ei ole niin kovin luovaa, joten Pikkunorsun kautta saan toteuttaa ulos pyrkivää luovuuttani. Mutta ei yrittäjyys aina mitään ruusuilla tanssimista ole. Tai ehkä nimen omaan on, ne piikikkäät varret, you know. Pelkällä suunnittelulla ei kuitenkaan pitkälle pötki. Omaa toimintaa täytyy mainostaa, markkinoida ja kehittää. Lisäksi tilaukset täytyy postittaa ja siihen menee yllättävän paljon aikaa.

putinki19

Putingin avulla olen saanut tuotteitani laajemmalle asiakasryhmälle kuin pelkän oman verkkokaupan avulla, koska Putingilla on iso jälleenmyyjäverkosta. Markkinointi, painattaminen ja jakelu tapahtuu heidän kauttaan. Kortit ovat hieman pienempiä kuin verkkokaupassani olevat eikä Putingin kautta saa julisteita, mutta heidän kauttaan jälleenmyyjätkin ovat löytäneet Pikkunorsun – ja ne julisteet. Ja hei, olen aika isossa joukossa; tuotemerkkejä ovat mm. Tove Janssonin Muumit, Angry Birds ja Polkka Jam.

Mutta palatakseni siihen toissa viikkoiseen iltaan. Korkeavuorenkadun liike on avattu jo viime vuoden puolella, mutta kiireiden takia he saivat järjestettyä avajaiset vasta nyt. Paikalla oli Putingin taiteilijoita (mm. Henna ja Mira, oli kiva tavata teidät) ja henkilökuntaa, Korkeavuorenkadun muiden liikkeiden omistajia ja muutamia bloggareita. Tarjolla oli kuohuvaa ja pientä syötävää, ja kitaramusiikista vastata Putingin toimitusjohtajan Anu Hartosen oma poika Olli.

putinki16

Korkeavuorenkadun liike on kaunis. Näkyviin on jätetty tiiliseinä. Minä tykkään! Ja tietysti ne kaikki ihanat paperituotteet. Lapsille on oma nurkkauksensa lastenkirjoineen, ja takahuoneessa on erilaisia askartelu- ja toimistotuotteita sekä pelejä. Ihan mahtavaa, että tällaisia pieniä liikkeitä syntyy, sillä ne ovat aina niin persoonallisia ja tunnelmallisia. Putingilla on paperikauppa myös Töölöntorilla, siinä samassa kohtaa, missä on ollut perinteinen paperikauppa vuosikymmeniä. Paperituotteita onneksi siis arvostetaan edelleen.

Oli niin kiva parituntinen, että en edes muistanut ottaa omista tuotteistani kuvaa. Siellä ne kuitenkin seisovat korttitelineessä. Mutta ehkä tällä kertaa annetaankin muiden tuotteiden puhua :)

putinki1

putinki3

putinki5

putinki8

putinki6

putinki14

putinki17

putinki12

putinki18

putinki13

putinki9

putinki15

putinki4

putinki7

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: