1. päivä

Laskeuduimme Edinburgin kentälle 2. kesäkuuta aamuyhdeksän maissa ja suuntasimme laukut saatuamme autonvuokrauspisteeseen. Vaihdoimme auton automaattivaihteiseksi, koska tulimme siihen tulokseen, että vasemmanpuoleisessa liikenteessä se olisi miljoona kertaa helpompaa.

En tiedä äidistäni, mutta ainakin minua jännitti. Pääsisimmekö pois edes vuokrausalueelta ennen kuin törmäisimme johonkin? Äiti otti ensimmäisen ajovuoron. Vasemmalla puolella istuminen tuntui oudolta. Pääsimme pois vuokrausalueelta, hitaasti, mutta varmasti. Ja ajoimme harhaan.

Vasemmanpuoleinen liikenne

Äiti tottui ajamiseen yllättävänkin nopeasti. Tottumiseen vasemmalla puolella istumiseen meni enemmänkin aikaa, koska tuntui, että äiti ajoi todella reunassa. (Apua, älä osu reunaan!) Mutta kun itse pääsin rattiin, jossakin vaiheessa matkaamme, äiti sanoi vähän väliä, että älä aja niin reunassa, vaikka en todellakaan ajanut mitenkään reunassa. Vasemmanpuoleinen liikenne tuntui siis matkustajalle paljon oudommalta, ja pelottavammalle.

Koska olen järjestyksestä tykkäävä ihminen, olin tietenkin tehnyt tarkat suunnitelmat, mitä tekisimme seuraavien viiden päivän aikana. Päämäärämme oli Isle of Skye, henkeäsalpaavan kaunis saari Skotlannin luoteisosassa. Matkan aikana kävi tosin selväksi, että Skotlannista löytyy muitakin henkeäsalpaavan kauniita paikkoja. Siis melkein ihan missä vain minne päänsä käänsi.

Doune Castle

Ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi olin valinnut Doune Castlen, keskiaikaisen linnoituksen. Linnoitusta on käytetty monissa elokuvissa, mutta minä olin valinnut sen, koska se oli Outlander-sarjassa Colum MacKenzien ja hänen klaaninsa koti. Ja linnat nyt ovat muutenkin heikkouteni. Linnakkeen sisällä oli kyllä tietynlaista historiallista tunnelmaa.

Dounesta jatkoimme matkaa kohti Fort Williamsia. Ajoimme läpi Loch Lomond & Trossach National parkin, läpi vihreiden laaksojen, sinisten järvien, jylhien vuorien ja pienten kylien. Minä vain tuijotin auton ikkunasta ulos ja toistelin, kuinka upean näköistä siellä oli. Siis oikeasti. Vaude.

Järviä, laaksoja, vuoria

Nummia - Skotlanti

Vihreästä kansallispuistosta poistuttuamme kohtasimme rusehtavat näkymät. Luonto oli paljon karumpaa kuin kansallispuistossa. Maisemat vaihtelivat ruskeasta vihreään. Silmänkantamattomiin näkyi kanervanummia ja vuoria. Olin merkinnyt kartalle Glencoe-nimisen laakson ja olin jo aivan varma, että olimme ohittaneet sen, kunnes edessä alkoi näkyä THE laakso. Mitkä maisemat! Aivan kuin laaksoa ja vuoria olisi verhonnut pehmeä, vihreä sametti. Menee vieläkin kylmänväreet, kun ajattelen paikkaa. Se oli ihan satumaailma. Siinä seistessäni, ympärilläni jylhä ja upea vuoristo, pystyin vain ajattelemaan, että tämä on paras lomamatka ikinä.

Glencoe - Skotlanti

Glencoe - Skotlanti

Enpä siinä vaiheessa vielä tiennyt, että matkan varrella voisi olla vieläkin mahtavampia maisemia.

Majoittauduimme Fort Williamissa kolmen tähden Alexandra Hotelliin. Hotelli ei ollut mitenkään kummoinen, mutta sen olikin tarkoitus olla vain yöpymispaikka matkalla Skyelle. Fort Williamsissa on koko Iso-Britannian korkein vuori Ben Nevis ja alue on suosittu lomakohde niille, jotka haluavat patikoida ja viettää ulkoilulomaa. Vuorenhuipulla näkyikin lunta. Jos olisimme tulleet Fort Williamsiin hieman aikaisemmin, olisimme vielä kerenneet ajella gondolilla ylös vuorelle; sieltä on kuulemma mahtavat näkymät. Päätimmekin sitten vain kuljeskella hetken kylillä ja juoda lasilliset pitkän ajomatkan päätteeksi. Itse kaupunki ei tuntunut kovin suurelta, vaikka onkin Skotlannin toiseksi suurin kaupunki noin 10 000 asukkaalla. Olin lukenut Tripadvisorista mereneläviin erikoistuneesta Crannog-ravintolasta ja saimme sieltä onneksi pöydän ilman varausta. Illallisen jälkeen kävelimme hetken katsellen jokimaisemia, ja ennen nukkumaan menoa kävimme vielä hotellin baarissa.

Fort Williams - Skotlanti

Fort Williams - Skotlanti

Crannog - Fort Williams

2. päivä

Toinen matkapäivä alkoi aurinkoisena. Lähdimme ajamaan jo yhdeksän maissa, sillä olin varannut meille lauttaliput Mallaigista Armaladeen, Skyen saarelle. Sitä ennen halusin kuitenkin käydä katsomassa Glenfinnanin höyryveturisiltaa, jota nykyään myös ”Harry Potter” –sillaksi kutsutaan. Itse en ole Harry Potter –fani, joten en ole nähnyt siltaa elokuvissa, mutta siellä se kuulemma näkyy. Junaradalla kulkee siis edelleen päivittäin höyryveturi Fort Williamsista Mallaigiin, mutta olimme sen verran ajoissa liikkeellä, että veturi jäi näkemättä. Ennen sillalle menoa kiipesimme Visitor Centerin näköalatasanteelle ja mietin vain, että eivät nämä maisemat voi olla todellisia. Voisinko muuttaa tänne?

Glenfinnan Monument

Glenfinnan visitor center

Sillalle olisi vienyt ihan normaalikin kävelyreitti, mutta minä ajattelin, että kyllähän tuosta nyt pusikkoja pitkin pääsee perille. Äiti käveli perässä vähän epäillen ja loppumetreillä alkoi itseäkin vähän epäilyttää. Mutta jos en olisi lähtenyt omia reittejäni, emme olisi saaneet kokea katsekontaktia tuon alla olevassa kuvassa olevan tyypin kanssa. Siinä se mutusteli ruohoa parin metrin päässä ja minä tietysti uhkarohkeana räpsin kuvia. Vaude.

Glenfinnan Viaduct

Silta oli valtava, jylhä ja kauniiden maisemien ympäröimä.

Glenfinnan Viaduct

Matkalla Mallaigiin ajoimme Morar-nimisen kylän ohi ja sen valkoiset hiekkarannat olivat taas yksi vau-hetki. Ikävä kyllä meillä oli kiire lautalle, joten emme voineet pysähtyä jokaiselle vau-paikalle. Näin matkan jälkeen yhtenä neuvona itselle olisi, että neljässä kokonaisessa päivässä ei kerkiä näkemään koko Skotlantia. Aikaa olisi pitänyt olla tuplasti, sen verran hienoja maisemia jo pelkästään tällä tunnin ajomatkalla oli.

Lauttamatka Armaladeen kesti puolisen tuntia. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja me nautimme kannella maisemista. Meille sattui viidelle päivällä erinomainen keli, kuulemma ihan parhaat päivät koko keväänä. Voisi sanoa, että toisinaan oli jopa helle eikä Skotlannin sateista ollut tietoakaan.

Mallaig Scotland

Sligachan - Cullins

Ja sitten taas rattiin. Pysähdyimme Sligachanin sillalla hetkeksi ennen kuin jatkoimme matkaa keijuputouksille, The Fairy Poolsille. Putouksille vei erittäin kapea tie. Saavuttuamme parkkipaikalle näin vain pitkän polun, jonka päässä siinsivät korkeat Black Cuillins -vuoret. Tuollako muka joku putous? No, ei muuta kuin lenkkarit jalkaan ja vesipullo käteen. Edessä oli reilun kilometrin pituinen patikointi kivikkoisella polulla. Hikihän siinä tuli, mutta perillä odotti kirkasvetinen pitkä putous/joki, joka jakautui moniin pienempiin putouksiin. Vesi kimmelsi keijumaisen vihreänä, värillä on kuulemma jotain tekemistä pohjakivien kanssa. Kastoin jalat veteen toivoen, että niihin tarttuisi jotain keijutaikaa (hah). Paikalla oli monia ihmisiä, joilla oli mukana pyyhkeet, joten he olivat selvästi tulleet ihan varta vasten uimaan. Joukko nuoria poikia hyppi korkealta kallionkielekkeeltä suoraan kylmään veteen. Se näytti hiukkapikkasen pelottavalta, mutta kaipa he tiesivät mitä tekivät.

Fairy Pools - Isle of Skye

Fairy Pools - Isle of Skye

Sitten olikin aika lähteä kohti Portreeta, Skyen pääkaupunkia. Olin varannut meille huoneen Portree Hotellista, joka osoittautui tunnelmalliseksi, juuri remontoiduksi hotelliksi. Muutenkin koko Portreen kaupunki oli jotenkin todella idyllinen.

Portree - Skotlanti

Kun olimme purkaneet laukkumme ja syöneet lounasta, lähdimme 15 minuutin ajomatkan päähän Old Man of Storrille, joka on yksi Skotlannin suosituimmista patikointipaikoista. Kesäkuun alussa ruuhkaa ei ollut vaan saimme kiivetä mäkeä ylös ihan rauhassa. Kyseessä on siis korkealla sijaitseva kivinen ”huippu”, kivipaasi, jonka laelta näkyy kilometrien päähän. Se on kuulemma yksi kuvatuimmista maisemista maailmassa. En ollut ottanut paikasta selvää sen enempää kuin että se näytti upealta kaikissa niissä kuvissa, joita olin nähnyt. En siis osannut aavistaakaan, että edessä olisi melkein tunnin kävely huipun juurelle, josta matka jatkui vielä hyvin kivikkoista ja jyrkkää rinnettä eteenpäin.

Old Man of Storr - Skotlanti

Old Man of Storr - Skotlanti

Tervetuloa Old Man of Storrille:

Old Man of Storr - Skotlanti

Äitini jäi suosiolla jossakin kohtaa matkaa istumaan polun reunalle, kun minä jatkoin ylöspäin. Valitsin tietysti sen hankalimman ”ei kunnon polkua” -reitin, mutta kävelin reippaasti eteenpäin. Mitä ylemmäksi pääsin, sitä upeammaksi maisemat muuttuivat. Kun nousin jyrkkää ja liukaskivistä, irtokiviä täynnä olevaa rinnettä kohti kivipaasia, mietin, että jos henki lähtee, niin lähteepä sitten ainakin mahtavissa maisemissa. En ole äidillenikään kertonut, että taisin ottaa vähän isoja riskejä noustessani huipulle väärältä puolelta, sillä jouduin kyllä muutaman kerran pitämään aika kovaa kivistä kiinni. Mutta sen vain sanon, että istuessani siellä yksin, hiljaisuudessa, Old Man of Storrin juurella, ympärilläni maisemat kuin suoraan elokuvasta, olin aika onnellinen. Taisi siinä pari kyyneltäkin poskelle vierähtää.

Old Man of Storr - Skotlanti

Old Man of Storr - Skotlanti

Kuvat eivät tietenkään ole sama asia kuin paikan päällä oleminen. Kuvista ei saa irti sitä tunnetta, jonka koin ylhäällä ollessani. Se vain oli jotakin elämää suurempaa, niin käsittämättömän hienoa. Se oli upein paikka koko reissulla, ja jos vielä joskus pääsen Skotlantiin, aion viedä poikani tuon ison järkälemäisen kiven juurelle ja sanoa, että tässä on kaikki. Minä saan voimaa erityisesti tuollaisista jylhistä maisemista, en tiedä mikä niissä on, mutta tuolla menetin kyllä Skotlannille ison palan sydämestäni.

Old Man of Storr - Skotlanti

Old Man of Storr - Skotlanti

Old Man of Storr - Skotlanti

Paluu autolle kävi huomattavasti nopeammin kuin nousu, mutta pystyin kyllä kuvittelemaan, että seuraavana päivänä on ehkä jalat hieman kipeät.

Old Man of Storr - Skotlanti

Old Man of Storr - Skotlanti

Astuessani rattiin käänsin auton kohti Mealt Fallsia, joka muistuttaa hyvin paljon Irlannissa sijaitsevia Moheirin kallioita, toki erona Skotlannissa on se putous. Putous ei näkynyt kovin hyvin näköalapaikalta, ja tuuli oli kova, mutta korkeat paikat oli kyseessä.

Mealt Falls - Skotlanti

Pitkän päivän päätteeksi söimme Bosville-hotellin Dulse & Brose -ravintolassa ja se taisi kyllä olla matkan ehdottomasti paras illallinen. Ruoan jälkeen tutustuimme vähän paremmin Portreeseen, ja erityisesti pieni satama värikkäineen pikkutaloineen ihastutti.

Bosville Hotel - Portree - Skotlanti

Portree - Skotlanti

Portree - Skotlanti

Jatkuu…

3 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Minulla oli ihan sama fiilis, kun viisi vuotta sitten olimme Skotlannissa. Ei voinut muuta kuin vain jatkuvasti ihastella upeita maisemia! Sinne on kyllä pakko päästä vielä joskus uudestaan.

    1. Kiitos! Joko luit kakkososan, kuvasaldo jatkuu :) Oli kyllä tosiaan sellainen paikka, että pitää päästä uudelleen.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s